Ota paikkasi kotikatsomosta

Lempäälän-Vesilahden Sanomat aloittaa syksyn aikana verkkotv-toiminnan.  Paikallinen tv-kanava toimii yhteisötv-ajatuksella. Tarkoituksena on tuottaa ainutlaatuista, monipuolista katsottavaa lempääläisin ja vesilahtelaisin voimin.

Ohjelmat voivat olla vaikkapa haastatteluja, pienimuotoisia dokumentteja, videoklippejä tapahtumista, musiikkiesityksiä tai stand uppia. Vain mielikuvitus on rajana.

Tänä päivänä liikkuvaa kuvaa voi tallentaa videokameran lisäksi yhtä hyvin järjestelmäkameroilla, pokkareilla kuin  kännyköillä.  Välineet kuvaukseen ovat siis periaatteessa aina käden ulottuvilla.  Niinpä videoita kuvataan paljon ja ladataan netin äärettömään maailmaan. Ongelma siellä on tuttu: kaiken runsauden keskellä hyvätkin videot jäävät usein löytämättä.

Lempäälän-Vesilahden Sanomat tarjoaa innokkaille tekijöille paikallisen kanavan ja valmiin kotikatsomon. Tässä on hyvä mahdollisuus tehdä omaa tekemistä tunnetuksi, kokeilla ja kehittää osaamista, josta on paljon hyötyä  myös nykypäivän työelämässä.

Asialla on toinenkin puoli. Monipuolinen videotarjonta vahvistaa paikkakunnan identiteettiä ja yhteisöllisyyttä sekä toimii loistavana näyteikkunana ulospäin. Täällä on innostusta ja tekemisen meininkiä.

Pysy kuulolla. Kerromme lisää tulevasta paikallistv:stä lähinumeroissa.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>