Uniikkia: Tämä harrastus vie mennessään

Posliininmaalaus ei vaadi piirustustaitoa

Posliininmaalaus on vienyt Marita Parkkosen mennessään. Tässä kullataan suuritöistä ja yksityiskohtaista munaa.

Posliininmaalaus on vienyt Marita Parkkosen mennessään. Tässä kullataan suuritöistä ja yksityiskohtaista munaa.

Himminpolun kerrostalon väestönsuojassa istuu joukko hyväntuulisia ja nauravaisia naisia. Meneillään on Kaarina Lepistön kolmen päivän posliininmaalauskurssi. Työn alla on ainakin kahvikuppeihin värikkäitä neliöitä ja mukeihin Nalle Puh-kirjojen hahmokaartia. Töitä on yhtä monta kuin persoonallisuuksia kurssilla. Tekijöille on tärkeää, että jokainen valmistuva työ on uniikki. Pohjaan maalataan tekijän nimi ja joskus myös pieni mietelause tiskaajan iloksi.

Viisitoista vuotta posliininmaalausta harrastanut Sisko Laurila pitää suuritöisistä maalausprojekteista. Vanhasta joululehdestä löytyneen tamperelaisen taiteilijan maalaus kestää valmistua useamman kuukauden. Laurila kertoo ihailleensa posliininmaalaustöitä aina ja jäätyään eläkkeelle käsityönopettajan ammatista hänellä oli vihdoin aikaa tulla Lepistön posliininmaalauskouluun.

– Oikein odotin eläkkeellepääsyä, että pääsen tänne, Laurila sanoo hymyillen.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen posliininmaalausharrastuksen uudelleen aloittanut Assi Viskari kertoo, ettei harrastus ennakkokäsityksistä huolimatta vaadi piirustustaitoa.

– Sitä oikein hämmästyy valmiita töitä katsoessaan, että olenko oikeasti pystynyt tekemään tuon näköistä.

Marita Parkkonen on maalannut monenlaista lampunjalasta ikoneihin.

Marita Parkkonen on maalannut monenlaista lampunjalasta ikoneihin.

Neljäkymmentä vuotta maalannut ja opettanut Lepistö kertoo posliininmaalauksen olevan muuttuva maailma, jossa on lukuisia eri tapoja ja tekniikoita tehdä asioita.

Kun posliininmaalaukselle antaa pikkusormen, se tuntuu vievän koko käden. Kurssilaiset kertovat, etteivät ulkomaanmatkatkaan ole enää entisiä silmän etsiessä jatkuvasti uusia ideoita seuraaviin maalaustöihin.

Maalaamistakin tärkeämmäksi kurssilaisten puheissa nousee ystävien ja mukavan ryhmän merkitys. Pienessä ryhmässä kaikki otetaan mukaan porukkaan ja opettajalle jää aikaa neuvoa jokaista.

–Tämä on maailman paras paikka, huudahtaa Marita Parkkonen.

Kenelle posliininmaalaus sitten sopii harrastukseksi? Kaikille, joilla on kaipaus tuottaa jotakin kaunista.

Marita Parkkonen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja hakeutui Lempäälään muutettuaan posliininmaalauskurssille.

Marita Parkkonen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja hakeutui Lempäälään muutettuaan posliininmaalauskurssille.

 

Yksi kommentti

  1. Riikka Lahti

    Todella hienoa, että tällaista toimintaa löytyy Lempäälästä! Menen varmasti tutustumaan kouluun paremmin. Tätä voi myös ajatella osana hyvinvointia ja sen edistämistä. Parhaimmillaan tällaisilla harrastuksilla voidaan vaikuttaa ehkäisevästi jopa syrjäytymiseen. Mahtavaa, että ihmisillä on mahdollisuus keskustella ja harrastaa samaan aikaan! Kiitokset mielenkiintoisesta jutusta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?