Loiskeen piina päättyi

Kuudes kerta toden sanoi, ainakin Sääksjärven Loiskeen kohdalla jalkapallon kolmosessa. Viisi ensimmäistä syyskierroksen ottelua olivat päättyneet erisuuruisiin tappioihin, mutta Ylöjärvellä äärettömän tärkeässä pelissä Ryhtiä vastaan Loiske nappasi kolme pistettä voittolukemin 1 – 0.
Ottelun ainoa maali syntyi noin vartin kohdalla, kun uuden pelipaikan keskikentän sydämestä saanut Otso Suonpää laukoi tulisesti ja maalivahdista kimmahtaneesta riparista iski Matias Riikonen pallon nuottaan. Vaikka Ryhti painoikin ajoittain päälle päästen jopa tolppakutiin saakka, kesti Loiskeen hyvin taistellut puolustus takaiskuitta.

Selityskin on löytynyt siihen, miksi Loiskeen elokuiset pelit ovat menneet tuloksellisesti heikosti Ryhti-ottelua lukuun ottamatta. Suurin syy on harjoitteluaktiivisuuden selkeä laskeminen keväästä ja alkukesästä. Valmentajien kirjanpito kertoo lahjomattomasti, että viiden viikon treenijakson aikana muutamat pelaajista ovat käyneet luvattoman vähän harjoituksissa.

– Harjoitusaktiivisuus on laskenut kuin lehmän häntä, myöntää Loiskeen kokenut konkariluotsi Kari Nikkilä.

Jos viiteen viikkoon käy treeneissä 3–5 kertaa, on se kolmosdivaritasolle armottomasti liian vähän.

– Suomalaisessa jalkapallossa on kautta linjan hiukan unohdettu, että laji on edelleen juoksemiseen perustuva. Esimerkiksi kolmosessa pitää jaksaa juosta, kävelemällä ei pärjää, alleviivaa Nikkilä.

Ylöjärvi-voitto toivottavasti avasi ainakin henkisiä lukkoja ja sai lisäintoa syksyn treeneihin ja peleihin. Ensi torstaina on yksi sarjassa säilymisen kannalta tärkeimmistä peleistä, kun Euran Pallo saapuu Sääksjärvelle. Osa Loiskeen pelaajista lomailee etelän lämmössä pelin ajankohtana, mikä jonkin verran haittaa kokoonpanon jalkeille saantia.

– Ryhti-pelissä joukkue näytti, että se kykenee taistelemaan. Sitä samaa asennetta kun osoitetaan jatkossakin, niin sarjasopimus säilyy, valaa Nikkilä positiivista tsemppiä Lempäälän jalkapallon keulakuvan syksyyn.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?