Moposta autoksi

Ehdotus pienten autojen luokittelemisesta mopoautoiksi on saanut yllättävän vähän vastakaikua.  Idean esittänyt Liikenneturvan hallituksen puheenjohtaja Martti Korhonen perusteli esitystä liikenneturvallisuudella.

Jokainen mopoautossa istunut tai sitä ajanut tietää kuinka kevytrakenteisesta, jopa huterosta kulkupelistä on kysymys. Varsinkin jos ottaa vertailukohdaksi saman kokoluokan henkilöauton.

Pienikokoinen henkilöauto on huomattavasti turvallisempi kuin mopoauto. Henkilöautossa on turvatyynyt ja korit ovat käyneet läpi törmäystestit kovemmilla nopeuksilla.

Nykyaikaisen henkilöauton nopeutta olisi ohjelmallisesti helppo rajoittaa mopoautoluokkaan. Tosin mielekkäämpää olisi nostaa samalla tällaisen auton maksiminopeus 60 kilometriin tunnissa. Esimerkiksi juuri Lempäälän alueella on paljon tämän nopeusluokan tiestöä.

Näin vähennettäisiin vaarallisia ohitustilanteita, joita nyt syntyy hitaamman mopoauton kerätessä jonoa peräänsä. Työkseen reittiä sahaavilta bussinkuljettajilta vaaditaan hidasliikenteen takia keskimääräistä pidempää pinnaa, sillä aikatauluista on kuitenkin pidettävä kiinni.

Mopoautojen suhteellisen pienen tuotantomäärän vuoksi niiden hinnat ovat kaiken huipuksi pienten henkilöautojen luokkaa.  Järkevää olisi hankkia nuorelle ensimmäiseksi autoksi pieni henkilöauto, jonka nopeus rajoittimella pudotettaisiin mopoluokkaan.  Kun nuori sitten ajaa henkilöautokortin, rajoitin poistettaisiin ja hänellä olisi käytössä turvallinen pikkuauto.

Mopoautoiluun liittyy yksi eurooppalainen erikoisuus. Keski-Euroopassa mopoautoilla ajelevat seniorit, meillä pääasiassa nuoret. Tilanne Keski-Euroopassa on sikäli parempi, että mopoauton ratissa ovat vuosikymmeniä liikenteessä ajaneet kuljettajat. Meillä nuoret opettelevat liikenteessä selviytymistä kevyillä mopoautoilla vieläpä Euroopan vaikeimmissa keliolosuhteissa.

Onnettomuustilastot kertovat, että kyyti mopoautolla on turvatonta. Onnettomuuksien ja onnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä on jyrkässä kasvussa. Toki mopoautojen määräkin on kasvanut, mutta sitä suuremmalla syyllä Martti Korhosen ehdotus tulee ottaa vakavasti puntariin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?