Murtovaras iski kolmeen otteeseen keskustassa

Murtautuja tunkeutui kirjakauppaan sisälle takapihan puoleisesta tuuletusikkunasta.

Murtautuja tunkeutui kirjakauppaan sisälle takapihan puoleisesta tuuletusikkunasta.

Lempäälän keskustan alueella murtauduttiin kahteen kiinteistöön keskiviikon 21. ja torstain 22. elokuuta välisenä yönä.

Lisäksi Harakkalantiellä murtauduttiin saman yönä Skoda Octavia -merkkiseen henkilöautoon. Lempäälän poliisin mukaan asialla on hyvin todennäköisesti ollut sama tekijä.

Kohteina kirjakauppa ja lääkäriasema

Toinen murtovarkaan kohteena olleista kiinteistöistä oli Lempäälän kirja- ja paperikauppa. Kauppa sijaitsee osoitteessa Tampereentie 21.

– Murtautuja tunkeutui sisälle takapihan tuuletusikkunasta, kertoo kauppias Pirkko Fors.

Tekijä tai tekijät olivat penkoneet toimistotarvikkeita, mutta mitään ei huomattu varastetuksi.

Samana yönä murtauduttiin myös Lempäälän Lääkäriaseman tiloihin, jotka sijaitsevat osoitteessa Tampereentie 12 b eli samassa rakennuksessa kuin Osuuspankki ja Työterveyspalvelu Viisari.

Tällä kertaa varkaan käteen oli jotain jäänytkin, sillä lääkäriaseman pohjakassa oli tyhjennetty.

Murtovaras oli käynyt toimistotiloissa ja pukutiloissa. Poliisi tutkii asiaa ja pyytää yöltä vihjeitä mahdollisilta silminnäkijöiltä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?