Tuoremehuaseman sesonki alkaa omenoiden kypsymisestä joskus aina lumien tuloon

Kohta sitä saa

Ei mennyt kuin puoli tuntia siitä, kun Lasse Virtanen toi omenat tuoremehuasemalle ja sitä itseään alkoi lorua letkusta. Kuva: Erkki Koivisto

Ei mennyt kuin puoli tuntia siitä, kun Lasse Virtanen toi omenat tuoremehuasemalle ja sitä itseään alkoi lorua letkusta. Kuva: Erkki Koivisto

Lasse Virtanen hörpsäisee siemaisun heti letkusta: hyvänmakuista. Hinta tulee suunnilleen samaksi kuin kaupasta ostetulla, vähän alle euron litra, mutta kun tuoremehun tekee oman pihan luomuomenoista, tietää mitä juo.

Lempäälän Ahtialassa asuvalla Virtasella on yhdessä puolisonsa Seija Virtasen kanssa pihapiirissään muutama vanha omenapuu, lähinnä punakanelia, joiden sadon pariskunta teettää vuosittain tuoremehuksi, pakastavat muovipulloihin arkkupakastimeen ja juovat vitamiinipommin pois talven mittaan.

Ensin varataan aika asemalta ja poimitaan omenat. Muumiotautiset ja muuten tummuneet jätetään poimimatta. Omenoita ei kummemmin pestä, mitä nyt pyyhitään pahimmat pois.

Auton peräkärryyn kertyy tuoremehuasemalle vietäväksi saaveissa yhteensä 75 kiloa omenoita.

Määränpää on Kaakisentie ja Jorma Kiljusen 1980-luvulta kotitalossaan pitämä tuoremehuasema. Virtaset ovat aseman tämän syksyn 19:nnet asiakkaat. Ensimmäinen tuli 25. elokuuta. Joskus asema on toiminut lumien tuloon asti.

Joku tuo puristettavaksi 30–40 kiloa omenoita, toinen 120 kiloa.

Pariskunta auttelee Kiljusta nostamaan omenat vaa’an kautta survimeen. Meteliä tuottavan työvaiheen jälkeen rouhintatuote ladotaan kerroksittain nylonkankaan sisään levyjen päälle. Omenamurska siirretään prässiin.

Se on teholtaan 16 tonnia ja voittaa mennen tulleen entisajan käsin veivattavat. Nyt mehun teko ei kysy enää juurikaan voimia ja homma hoituu nopeasti. Koko prosessi kesti puolisen tuntia.

Muutos tapahtuu yllättävän nopeasti. Omenamurska oli väriltään juuripuraistunvaaleaa, mutta letkusta loruva mehu jo tutun ruskeaa. Pulloja ja astioita ei tarvita, kun Virtasen ottavat kotiin kuljetettavan mehun kotiinsa saavissa.

Valmista tavaraa tuli noin 50 litraa eli raaka-aineen hyötysuhde on noin 60–70 prosenttia. Kiljusen mukaan lievästi raaoista hedelmistä tulee paremmin mehua kuin ylikypsistä. Mäskin saisi halutessaan mukaansa.

Toisin kuin lukiolla tällä mehuasemalla ei ole pastörointia. Tuoremehu säilyy muutaman päivän ennen kuin se alkaa käydä, kylmässä viikon verran.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?