Vainomaa ja Savikurki 14:s Grand Slamissa Kiinassa

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki 10-tanssin SM-kilpailuissa joulukuussa 2012. Kuva: Ari Heinonen

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki 10-tanssin SM-kilpailuissa joulukuussa 2012. Kuva: Ari Heinonen

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki sijoittuivat 14:nneksi latinalaistanssien neljännessä Grand Slam -osakilpailussa Pekingissä. 12 parhaan parin semifinaalikierros jäi vajaan kuuden pisteen päähän.

– Tämä oli meille tähän asti paras Grand Slam -tulos, ja olemme tyytyväisiä hyvään suoritukseen. Olimme myös ainoa kymppitanssipari kahdenkymmenenneljän parhaan joukossa. Kilpailu oli kyllä rankka, sillä aikaero oli niin iso, mutta emme antaneet sen vaikuttaa suoritukseen, kertoo Vainomaa.

Yhteensä 81 parin kilpailussa voiton veivät Venäjän Armen Tsaturyan ja Svetlana Gudyno. Grand Slam -kilpailuissa käytetään neljännesfinaaleista lähtien pisteytysjärjestelmää, jossa tuomarit arvioivat neljää eri osa-aluetta. Kaksi osa-aluetta keskittyy teknisiin, kaksi taiteellisiin ansioihin.

Vakiotanssien Grand Slam -kilpailussa Vainomaa ja Savikurki ylsivät niinikään neljännesfinaaliin sijalle 23.

Seuraavaksi Vainomaa ja Savikurki kilpailevat WDSF World Dancesport Gamesissa Kaohsiungissa, Taiwanissa. Parin syksyn päätavoite on marraskuisissa 10-tanssin MM-kilpailuissa Itävallassa. Marraskuulle sijoittuvat myös muut parin pääkilpailut 10-tanssin SM-, latinalaistanssien MM- ja vakiotanssien MM-kisat.

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki ovat tämän hetken menestynein vakio- ja latinalaistanssipari Suomessa. He ovat 10-tanssin moninkertaisia Suomen mestareita ja hallitsevia vakiotanssien Suomen mestareita. 10-tanssin EM-pronssia pari on voittanut vuosina 2012 ja 2013. Vuonna 2011 pari ylsi 10-tanssin MM-finaaliin ollen viides, ja vuonna 2012 sijoitus oli seitsemäs.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?