Nurmen maisemareitti paremmin näkyville

Opastaulut kertovat Aimalankankaan ikiaikaista historiaa

Mikko Tappuran isoisä löysi aikanaan Aimalan alueelta kivikautisia esineitä. Nyt alue halutaan tuoda näkyvämmäksi opaskylteillä. Kuva: Anu Kuusisto

Mikko Tappuran isoisä löysi aikanaan Aimalan alueelta kivikautisia esineitä. Nyt alue halutaan tuoda näkyvämmäksi opaskylteillä. Kuva: Anu Kuusisto

Vanha hiekkatie kumpuilee peltojen halki. Tien toisella puolella avautuu näkymä Kirkkojärvelle, toisella puolella sammaleen peittämään pieneen kangasmetsään. Nurmella sijaitsevaa Lahdenkyläntietä ei suotta kutsuta maisemareitiksi.

– Maisema on kyllä upea, toteaa Mikko Tappura Nurmen kyläyhdistyksestä silmäillessään maisemaa tien korkeimmalta kohdalta.

Nyt maisemareittiä halutaan tuoda entistä paremmin esille myös satunnaisille kulkijoille ja samalla herätellä eloon vanhaa kulttuurihistoriaa. Ja historiaahan alueella riittää. Museovirasto on tehnyt Lahdenkyläntien varrella Aimalankankaalla useita kaivauksia vuosien aikana, ja löydöksiä on ollut niin kivi-, pronssi- ja rautakaudeltakin. Museoviraston mukaan alueella on sijainnut ainakin kivikautinen asuinpaikka ja rautakautinen kalmisto.

– Isoisäni Väinö Tappura kaivoi aikanaan 1930-luvulla Aimalankankaan mutkasta kivikautisia vasarakirveitä. Alue on ollut kylän yhteistä aluetta isojaosta lähtien eli viimeisimmät 300 vuotta, Tappura kertoo.

Lisäksi perimätiedon mukaan Aimalankankaan alueella on aikanaan sijainnut kirkko, joka tuhoutui tulipalossa. Tuhoutumisen jälkeen kirkolle etsittiin uusi paikka Lempoisista.

Opastaulut parhaille paikoille

Aimalankankaalta on komeat näkymät Kirkkojärvelle. Kuva: Anu Kuusisto

Aimalankankaalta on komeat näkymät Kirkkojärvelle. Kuva: Anu Kuusisto

Kylttejä on suunniteltu sijoitettavan ainakin neljään paikkaan: Lahdenkyläntien alkupäähän, Aimalankankaan muinaismuistoalueelle, Nurkkisenjoen ranta-alueelle ja Nurkkilantien alkuun eli Nurmen koulun ja Nurmen lavan tuntumaan.

Opastaulujen lisäksi Nurmen maisemareittiä kunnostetaan ja kohennetaan muutenkin. Lempäälän kunta on tukenut hanketta myöntämällä omatoimirahaa.

– Nurkkisenjoen rantaa on jo pariin otteeseen talkoilla raivattu ja siistitty, ja työ jatkuu. Aimalankankaalle on suunniteltu pientä istuskelupaikkaa, jossa voi vaikka hetkeksi istahtaa ihailemaan maisemia, Tappura kertoo.

Tappuran mukaan maisemareitti liitetään myös osaksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti -hanketta, jonka puitteissa yksittäisten toimijoiden ja yhdistysten on mahdollista adoptoida muinaismuistokohteita eli käytännössä ottaa alue hoitoonsa. Tällöin museo antaisi apua ja neuvoja alueen kunnossapitoon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?