Sääksjärven lionsit juhlivat pyöreitä vuosia

lions

Lions-presidentti Maarit Saarnio ojentamassa lahjashekkiä Helena Makkoselle, Tero Kiiskille ja Suvituuli Niemiselle.

Vaihmalan hovi muuttui perjantaina lions-väen juhlapaikaksi. Juhlan aiheena oli Lempäälän ensimmäinen naisklubi, jonka perustamispäivä oli 12.9.2003.

Ja siinähän on aihetta juhlaan!

Klubin toimintatapana on alusta asti ollut tehdä palvelua ilman vastapalvelua. Kohteina ovat lapset, nuoret ja vanhukset kotipaikkakunnallamme, lähinnä Sääksjärvellä.

Ennen varsinaista juhlaa klubin presidentti Maarit Saarnio saikin mieluisen tehtävän. Hän luovutti 1 000 euron lahjashekin partiolippukunta Kyynärön Kiertäjiä edustaville Helena Makkoselle, Suvituulia Niemiselle ja Tero Kiiskille.

Presidentin juhlapuheen jälkeen Heralan sisarukset Annina ja Jannika herkistivät juhlijat lauluillaan. Heleästi soi myös Heini-Mari Herkkolan piano.

Musiikki jatkui myös illallisen ajan. Soittimena oli harvemmin kuultu kannel, jota Suvituulia Nieminen osaa upeasti käsitellä.

Piirikuvernööri Antti Hynnän juhlapuheen jälkeen klubin kummi Heidi Rantala muisteli alkuaikoja. Puheensa jälkeen Heidi Rantala luovutti klubissa ja koko E- piirissä aktiivisesti toimineelle Marja Sundsröm-Pulliselle Melvin Jones -jäsenyyden. Myös klubin perustajajäsenet palkittiin naurun ja halausten kera.

Unohtaa ei voi kutsuvieraisiin kuuluvia alkuaikojen tukijoita eli LC Lempäälä/ Kanavan klubista Onni Grönlundia ja Rauno Sulosta sekä LC Lempäälään kuuluvaa Auvo Mäkistä.

Juhlan jälkeen tulee taas arki, mutta matka jatkuu hyvillä mielin kohti murrosikää.

Ritva Nurminen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?