Uittamon siltaremontti aikataulussa

Uittamon siltatyömaalla komeissa maisemissa valettiin syyskuun loppupuolella perustusten päälle tulevien laakerien alustoja. Lähipäivinä vuorossa on sarja raskaita nostoja, kun teräksiset ja betoniset kansirakenteet saapuvat maantiekuljetuksina.

Uittamon siltatyömaalla komeissa maisemissa valettiin syyskuun loppupuolella perustusten päälle tulevien laakerien alustoja. Lähipäivinä vuorossa on sarja raskaita nostoja, kun teräksiset ja betoniset kansirakenteet saapuvat maantiekuljetuksina.

Suonolassa sijaisevan Uittamon sillan remonttityöt ovat päässeet hyvään vauhtiin. Syyskuun lopulla paikalla kävi valtionavustuksista tiekunnille vastaavan Pirkanmaan ELY-keskuksen henkilökuntaa tutustumassa töiden etenemiseen.

Lupapäällikkö Aleksi Haapavaara oli tyytyväinen näkemäänsä.

– Uskon, että paikalle tulee erinomainen ja maisemaan hyvin sopiva silta. Paikkana Suonojärvi on hieno eikä urakoitsijan ole tarvinnut tehdä työtä liikenteen jaloissa. Kohde on myös keskimääräistä suurempi ja valmistuessaan Pirkanmaan ensimmäinen liittopalkkisilta.

Työt alkoivat 2. syyskuuta vanhan, viimeksi neljämmentä vuotta sitten korjaillun puusillan purkamisella. Kolmessa viikossa valmiiksi oli saatu tiepenkereet ja sillan perustukset jykevine betonianturoineen. Pääurakoitsija Destia Länsi-Suomen lisäksi mukana on kymmenkunta aliurakoitsijaa, joiden valinnassa maakunnallista osaamista on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon. Kaukaisimmat osat saapuvat Sveitsistä saakka.

Merkittäviä yllätyksiä työn aikana ei ole sattunut, kertoo pääurakoitsija Destian työpäällikkö Pekka Nissinen.

– Ollaan vähintäänkin aikataulussa. Hyvää onneakin on ollut, sillä vedenpinta Suonojärvessä on vähäsateisen kesän jälkeen puoli metriä alempana kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tämä helpotti perustuksien valua selvästi.

Lokakuussa kansirakenteet

Nissinen kertoo, että parin viikon pakollinen suvantovaiheen jälkeen paikalle odotellaan perustusten päälle asennettavien kansirakenteiden saapumista. Lokakuun 3. päivä on tarkoitus aloittaa Ylivieskassa Ruukissa valmistetun kantavan teräsrakenteen asentaminen, jonka jälkeen päästäänkin latomaan sillan kannen muodostavia betonielementtejä.

Vaativien nostotöiden jälkeen vuorossa ovat vielä tietyöt ja kaiteet. Erityistä maisemointia ei tehdä, vaan ympäristö jätetään luonnontilaan.

– Tietä kohotetaan noin sadan metrin matkalta molemmista päistä, jotta raskaatkin ajoneuvot pääsevät sujuvasti entistä korkeammalle sillalle. Vanha silta olisi mahtunut kokonaan uuden sillan alle, kertoo Nissinen.

Valmista marraskuussa

Urakalle on varattu aikaa marraskuun 28. päivään saakka. Urakoitsija uskoo, että valmista tulee hyvissä ajoin, mutta varautuu kuitenkin yllätyksiin.

– Raskaat nostot ovat aina haastavia ja saattavat tuottaa yllätyksiä. Muutokset säätilassakin vaikuttavat. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää, että aikataulun kanssa ei tule ongelmia.

Entisen sillan vanhimman rakenteet olivat vuodelta 1913. Urakoitsija ei uskalla luvata aivan näin pitkää huoltovapaata aikaa uudelle sillalle, mutta seuraavaa remonttia Suonolan Uittamon sillalla saataneen joka tapauksessa odotella ainakin kolmekymmentä vuotta.

Valtion rahoituksesta vastaavan Pirkanmaan ELY-keskuksen väki kävi  tutustumassa Uittamon siltatyömaahan. Uittamon kokoluokan kohteita on Pirkanmaalla keskimäärin yksi vuodessa.

Valtion rahoituksesta vastaavan Pirkanmaan ELY-keskuksen väki kävi tutustumassa Uittamon siltatyömaahan. Uittamon kokoluokan kohteita on Pirkanmaalla keskimäärin yksi vuodessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?