Kristus asuu seurakunnassa

”Tämä paikallinen seurakunta on ihan kiva, mutta pakkoko siihen kirkkoon on kuulua?” Näin kyseli eräs seurakuntalainen, kun keskustelimme kirkon tämän hetken tilanteesta. Kysymys paljastaa, että kaikille ei ole aivan kirkastunut, mikä se seurakunta/kirkko oikein on. Paikallisseurakuntaan ei tietenkään voi kuulua kuulumatta kirkkoon ja päinvastoin. Seurakunnan jäsenyyden kautta liitytään samalla koko maailmanlaajuisen Kristuksen ruumiin, kirkon, jäseneksi. Koska monet pohtivat näinä aikoina kirkkoon kuulumista, on varmasti paikallaan selventää pari ajatusta seurakunnan merkityksestä.

Vanha Katekismus sanoo kirkosta näin: ”Kirkko, kristillinen seurakunta on armahdettujen syntisten yhteisö, joka luottaa Jumalaan ja jossa Pyhä Henki herättää uskon ja rakkauden”. Seurakunnan jäseneksi tullaan kasteen kautta ja yhteinen usko liittää sen jäsenet yhteen. Vanhoissa kirkon uskontunnustuksissa, joista toinen luetaan joka pyhä kirkossa, ilmaistaan tämän uskon sisältö. Seurakunnassa on näkyviä tuntomerkkejä, jotka ovat Jumalan Sana, kaste ja ehtoollinen. Niitä kutsutaan armonvälineiksi, joiden kautta Pyhä Henki välittää meille Jumalan armon.

Kirkko on siis jotain paljon enemmän kuin jäsenmaksua maksavien järjestöaktiivien harrastuspiiri. Kuva muuttuu toiseksi, kun ajattelemme kirkkoa Kristuksen pyhänä ruumiina, jonka jäsenet ovat syntisiä, mutta armahdettuja. Siksi seurakunnan jäsenyyskään ei koskaan voi olla pelkästään raha-asia, eikä se voi perustua ulkonaisiin asioihin! Eräs osuva kuvaus kirkosta voisi kuulua: ”Kirkko ei ole galleria, jossa näytellään erinomaisia kristittyjä, vaan se on koulu epätäydellisten kasvattamista varten.” (Henry Ward Beecher).

Kirkko–ajatuksen taustalla Vanhassa testamentissa on Jumalan kansa, Israel, jonka kanssa Jumala teki liiton.Uudessa testamentissa seurakunta-ajatus on jatkoa tälle, mutta se on kuitenkin uusi, Kristuksessa perustettu kirkko. Siitä käytetään raamatussa sanaa ekklesia. Tämä on se kirkko, jonka perusta luotiin ensimmäisenä helluntaina, jolloin Jumala antoi Pyhän Henkensä kirkon hengeksi. Raamatussa käytetään kirkosta lukuisia vertauskuvia, jotka ovat meille tuttuja: Kristuksen ruumis, Jumalan seurakunta, pyhien yhteisö, Kristuksen morsian, valittu suku jne.

Vanhastaan kirkon tunnusmerkkeinä pidetään näitä: kirkko on yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Kirkosta sanotaan myös, että se on ikään kuin kaksinainen. Toisaalta näkyvä ja havaittava, toisaalta näkymätön ja salattu; maallinen ja taivaallinen; historiallinen ja jumalallinen. Kirkko ei ole kuitenkaan jumalallinen siksi, että sen papit ja jäsenet olisivat uskossansa vahvoja ja moraalissansa nuhteettomia. Kirkko on jumalallinen, koska kirkon pää, Kristus, asuu siinä ja pyhittää sen olemuksellaan. Kirkon pyhyys ei ole sen jäsenten omaa pyhyyttä, vaan sen pään Kristuksen pyhyyttä.

Meidänkin seurakuntamme pää on siis itse Kristus. On etuoikeus kuulua omaan paikalliseen seurakuntaan. Joukkoon, joka on täynnä meitä vajavaisia ja epäonnistuvia jäseniä. Silti se on Kristuksen takia pyhä yhteisö, jossa ohjenuorana olkoot Paavalin sanat Korintin seurakunnalle: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”

 

Mikko Oikarinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?