Kaveriporukalla Aikuisten virsikisaan

Lempääläiset koululaiset ja opettajat tuntevat lasten virsivisan, mutta nyt Suomen Kirkkomusiikkiliitto on lanseerannut Aikuisten virsikisan, hauskan virsiaiheisen tietokilpailun kaikille rippikoulun käyneille.
Kisa käydään 3-4 hengen joukkueissa. Ensi talven ja kevään aikana on luvassa seurakunnan tason sekä piiri- ja valtakunnan tason mittelöt. Voittajat saavat mukavia palkintoja.
– Jos tiedät virsikulttuurista kiinnostuneita ystäviä tai saat työkaverit tai sukulaiset syttymään kisailuun, niin nyt rohkeasti mukaan, innostaa Lempäälän seurakunnan uusi kanttori Terhi-Tuulia Keränen.

Ilmoittautuminen kisaan alkoi lokakuun alussa ja kestää marraskuun loppuun. Ilmoittautua voi kaikille Lempäälän seurakunnan kanttoreille.

Terhi-Tuulia Keränen painottaa, ettei Aikuisten virsikisa ole laulukilpailu.
– Laulutaito ei ole edes välttämättömyys. Virsituntemusta mitataan tieto- ja tunnistustehtävillä, jotka vaativat pikemminkin leikkimieltä ja nokkeluutta. Kisassa voi joutua esimerkiksi piirtämään tai ratkaisemaan arvoituksia.

Alkuerissä virsikisa perustuu 40 virren tuntemukseen. Loppukilpailussa tulee mukaan 20 lisävirttä.

Lauluja ei tarvitse päntätä yksin kotona, vaan Lempäälän seurakunta järjestää syksyn ja alkutalven aikana useita laulutilaisuuksia.
– Kisavirsiä lauletaan messuissa, Pappilan lauluseuroissa ja toisinaan kirkkokahveilla, Keränen kertoo.
– Tervetuloa mukavaan porukkaan, jossa saamme yhdessä tutustua virsien rikkauteen. Ja mukaan saa tulla, vaikka ei osallistuisi kilpailuun, toivottaa kanttori Keränen.

Marita Miettinen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>