Välivuosi antoi Erika Vikmanille loppusysäyksen Idols-kilpailuun lähtemiseen. Taidokkuus ja kiinnostus musiikkiin on vienyt hänet finaaleihin asti, vaikka vielä koelaulujonossa Erika punnitsi osallistumistaan.

 

Erika Vikman tuo Idols-finaaleihin swagia

 

Erika Vikman aikoo pärjätä Idols-kisassa itsevarmalla asenteella. Kuva: Laura Vainio

Erika Vikman aikoo pärjätä Idols-kisassa itsevarmalla asenteella.
Kuva: Laura Vainio

Kotikaupungissa vastaantulijoiden päät eivät käänny Erika Vikmanin perään tämän harppoessa juna-asemalle suuren matkalaukkunsa kanssa.

– Kuski tosin tarjoutui kantamaan laukkuni ulos bussista, Erika hymyilee.

”Lande-tiimiin” Idolsissa sijoitetulla Erikalla on edessään kisan suurin koitos. Tytön mukaan kilpailussa pärjäämiseen tarvitaan nyt swagia, itsevarmaa asennetta.

Ei mikään vaisu sihteerikkö

Viimeistään torstaina koko Suomi tuntee Erikan hersyvän naurun. Kilpailijoita on kehotettu pysymään poissa internetin keskustelupalstoilta, ja julkisuuskuva mietityttää kokenutta esiintyjää. On vaikea yhdistää lööpeissä vaisuksi moitittua sihteerikköä pirskahtelevaan ja hyväntuuliseen Erikaan.

– Aluksi oli hankalaa olla oma itsensä kameroiden edessä. Hyvällä maulla kirjoitetut, vitsillä sanotuista asioista repäistyt lehtijutut eivät haittaa, mutta toivon ihmisten ymmärtävän, että minussa on muutakin kuin mitä televisioon leikataan, Erika toteaa.

Pahinta Erikan mukaan olisi, jos kenelläkään ei olisi hänestä mitään mielipidettä. Herkkä tyttö on oppinut kisan myötä keskittymään olennaiseen – laulamiseen.

Erika Vikmanin hersyvä nauru tulee viimeistään ensi torstaina tutuksi koko Suomelle. Kuva: Laura Vainio

Erika Vikmanin hersyvä nauru tulee viimeistään ensi torstaina tutuksi koko Suomelle.
Kuva: Laura Vainio

Tulkinta etusijalla

Esiintymisestä puhuttaessa Erikan silmät alkavat loistaa. Yleisön liikutuksen tai ilon kyyneleet ovat hänelle paras palkinto.

– Osa tuomareista on nähnyt eläytymiseni teatraalisuutena. Tekisi mieli sanoa, että tällainen olen, ottakaa tai jättäkää, Erika sanoo, mutta korostaa olevansa nöyrä pitkän uran tehneiden tuomareiden edessä.

Suurta yleisöä Erika kuvailee ”ihanaksi massaksi” ja punatut huulent kääntyvät hymyyn. Ilman kovaa harjoitusta lavalla näkyvä itsevarmuus ei ole kuitenkaan tullut.

Pois kotikulmilta

Erika kertoo vasta hiljattain ymmärtäneensä, ettei ohjelman tuomasta näkyvyydestä voi olla haittaakaan. Idols voi olla hänen ponnahduslautansa.

– Jos haluaa tehdä työtä musiikin parissa, ei kukaan tule kotoa hakemaan. Mielestäni ansaitsen jatkaa kisassa pidemmällekin, nyt vain pitää antaa kaikkensa, Erika sanoo painokkaasti.

Kävi kilpailussa kuinka tahansa, tulevaisuus johdattanee Erikan pois kotikulmilta.

– Koti on silti rauhoittumisen paikka ja sopivasti lähellä kaikkea – moottoritien varrella, Erika naurahtaa.

KUKA

Erika Vikman

20-vuotta

Kotoisin Lempäälästä.

Perheeseen kuuluvat äiti, isä, pikkusisko ja koira.

TTT:n aulavahtimestari, keikkailee bilebändi Tanssiorkesteri Timangin solistina.

Aiemmin esiintynyt Tampereen yhteiskoulun Stage-musikaalissa ja erinäisissä laulukilpailuissa.

Oma Idols-suosikki: Anna Puu

Lempimusiikki: Pop-rock ja soul.

Musiikillinen haave: Oma levy, kiertue-elämää ja festarikeikkoja. Musiikkiuran lisäksi myös teatteriala kiinnostaa.

Erikaa on veikattu voittakolmikkoon sekä peliyhtiö Unibetin että tuomari Jussi69:n toimesta. Hän esintyy seuraavan kerran Idolsin toisessa livefinaalissa torstaina 24.10.
Teksti: Laura Vainio
Kuvat: Laura Vainio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?