Lähidemokratiatoimikunta aloittaa Lempäälässä vuodenvaihteessa

Lempääläläisten vaikuttamismahdollisuuksia yhteiseen päätöksentekoon halutaan parantaa. Valtuusto päätti kokouksessaan, että toimikunta aloittaa työnsä ensi vuoden alussa. Päätöksen mukaan toimikunta toimii kahden vuoden ajan. Siihen valitaan seitsemän jäsentä sekä näille varajäsenet. Toimikunnan jatkaminen määräajan jälkeen vaatii valtuustolta uuden päätöksen.

Lempäälän ja Vesilahden yhteinen maaseudun kehittämisneuvottelukunta jatkaa toimintaansa tämän vuoden loppuun asti.

Valtuutettu Heska Korhonen (kok.) teki vastaesityksen kunnanhallituksen esitykseen lähidemokratiatoimikunnan perustamisesta. Hänen mukaansa lähidemokratian edistämisen pitäisi olla viranhaltijoiden vastuulla niin, että kunnanhallitus velvoitetaan seuraaman asiaa ja raportoimaan valtuustolle lähidemokratian kehittymisestä Lempäälässä. Korhonen sanoi, että väliaikaiseksi tarkoitettu toimikunta jää helposti pysyväksi, mikä aiheuttaa kustannuksia.

Tuula Petäkoski-Hult (sd.) huomautti, että Lempäälässä on useita esimerkkejä hyvin toimineista määräaikaisista toimikunnista.

Kukaan valtuutetuista ei kannattanut Korhosen esitystä, joten asiasta ei äänestetty.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>