Tervetuloa ulkoilemaan Kuokkalankoskien alueelle

Ulkoilijat olivat 21. lokakuuta Herralankosken rannalla luontoa ihailtuaan kokeneet kalastuksenvalvojan heitä tarkkailleen ja kokivat tilanteen epämiellyttävänä, ja valvonnan olevan liian innokasta. Kyseiset valvojan toimet ovat aivan jokapäiväisiä koskella tapahtuneiden ilkivalta-, murto- ja varkaustapauksien vuoksi. Tarkoituksena ei ole rajoittaa ulkoilemista ja alueen luonnosta nauttimista, vaan päinvastoin. Haluamme luoda rauhallisen ja turvallisen ympäristön kaikille alueella kulkeville.

Pahoittelen valvojien puolesta tätä väärinkäsitystä, jonka olemme aiheuttaneet.  Emme epäile alueella ulkoilevia, vaan tarkistamme alueen järjestyksen ja siisteyden koko koskialueella.  Samoin tarkistamme aina käydessämme kiinteät rakenteet. Kalastajilta kyselemme luvat sekä kuulumiset ja ohjaamme heitä toimimaan oikein, mikäli huomautettavaa on.

Useita luvatta kalastaneita on tavattu. Rauhoitusaikana kielletyllä alueella kalastavia on ohjattu oikeille alueille, joissakin tapauksissa on tarvittu myös virkavallan apua.  Koskesta on myös löydetty luvaton verkko ja vastaavaa.

Kuluvan vuoden aikana alueelta on varastettu polttopuita, kirves sekä laiturin runkopuut, murtauduttu majoituskotaan useita kertoja, rikottu on myös valaisimia, pistorasioita ja sotkettu paikkoja. Laiturinr unkopuiden varastamisessa on käytetty kuorma-autoa, puut olivat 4–9-metrisiä ja painoivat useita satoja kiloja. Polttopuita on myös viety peräkärryllä.

Järjestyksen valvonnassa olemme puuttuneet alkoholin käyttöön alueella luodaksemme paremmat olosuhteet myös lapsiperheille.

Herralankoskelle on myös asennettu kameravalvonta tapahtumien vuoksi.

Kerrotun perusteella toivon, että kaikki ymmärtävät valvonnan tarpeellisuuden.

Toivotan kaikille mukavia luontokokemuksia ja leppoisaa syksyä. Tervetuloa koskille.

 

Reijo Sumanen

kalastuksenvalvoja

Kuokkalan-Kuljun osakaskunta

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>