Ehtookodon päivätanssit olivat suurmenestys

Musiikkia soittivat Tammer-Hanurit solistinaan Tuula Mäkinen. Kuva: Vivikka Monto

Musiikkia soittivat Tammer-Hanurit solistinaan Tuula Mäkinen. Kuva: Vivikka Monto

Ehtookodossa laitettiin jalalla koreaksi päivätansseissa torstaina 14. marraskuuta. Kyseessä olivat sen ensimmäiset näin laajassa mittakaavassa järjestetyt tanssit. Ehtookodin johtaja Jaana Holm kertoo, että aloite tanssien järjestämisestä tuli asukkailta.

Soittajiksi valittiin Tammer-Hanurit solistinaan Tuula Mäkinen. Parketti täyttyikin heti tanssijoista. Osa tuli paikalle pyörätuolissa nauttimaan musiikista ja tunnelmasta.

Pirkko Kiiski on asunut Ehtookodossa vuoden alusta asti. Alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen hän on viihtynyt talossa erinomaisesti.

– Täällä on ihana asua. Joka päivälle on jotain ohjelmaa kuten nyt nämä tanssit. Nuorena tanssin kovastikin lavoilla ja nuorisoseuran talolla. Tanssikilpailuihin en ole osallistunut, Lempäälään vuonna 1962 muuttanut Kiiski juttelee.

Pyörätuolissa istuvakin voi osallistua tanssin rytmeihin. Kiisken kanssa jammaili vapaaehtoistyöntekijä Marja-Leena Nyman. Ehtookodon vapaaehtoiset olivat mukana järjestämässä tansseja.

Tansseihin osallistui myös muita kuin Ehtookodossa asuvia. Hannu Turkkinen sanoo pitävänsä etenkin paritanssista.

Parkettilattia täyttyi heti, kun tanssit alkoivat. Kuva: Vivikka Monto

Parkettilattia täyttyi heti, kun tanssit alkoivat. Kuva: Vivikka Monto

– Se on hyvä seurustelun muoto, kun tanssitaan lähekkäin. Siinä on intiimi tunnelma.

Turkkinen on harrastanut tanhuamista ja tanssimista paljonkin. Häneltä taittuvat muun muassa polkka, valssi, masurkka ja tango.

Johtaja Holm oli positiivisesti yllättynyt tanssijoiden määrästä. Tanssien väliajalla kuultiin Viialan Huru-Ukkojen laulantaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?