Pirkanmaalla työttömyys jälleen kasvusuunnassa

Työttömyystilanne oli Pirkanmaalla lokakuussa 2013 kasvussa. Lokakuun 2013 lopussa Pirkanmaan TE-toimistossa oli 31 398 työtöntä työnhakijaa. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 5 200:lla. Lomautettuna oli 2 013 henkilöä eli 933 (67,6 %) enemmän vuoden takaiseen lukuun verrattuna. Työttömiä työnhakijoita oli vuoden 2013 tammikuu-lokakuun aikana 22 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2012. Vuoden 2013 syyskuusta työttömien työnhakijoiden määrä oli noussut 417 henkilöllä.

Työttömien työnhakijoiden määrä oli lokakuussa korkeimmalla tasolla yli kymmeneen vuoteen. Samalla tasolla työttömyys oli viimeksi vuoden 2000 helmikuussa.

Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla lokakuun 2013 lopussa koko maata heikompi. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,1 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 11,1 prosenttia.

Tampereen seutukunnan työttömyysprosentti oli 13,7, Lempäälän 9,8 ja Vesilahden 9,0 prosenttia. Lempäälässä oli lokakuun lopussa 1 008 työtöntä ja Vesilahdessa 183. Vuosi sitten lokakuun lopussa Lempäälässä oli 829 henkilöä työttömänä ja Vesilahdessa 145.

Työttömyysaste oli lokakuun lopussa Pirkanmaan kunnista alhaisin Sastamalassa (8,6 %), Punkalaitumella (8,8 %) ja Vesilahdella (9,0 %).

Työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista korkein Tampereella (15,7 %), Nokialla (13,0 %), urjalassa (12,7 %), Valkeakoskella (12,6 %) ja Mänttä-Vilppulassa (12,4 %).

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?