Vesilahden Säijä 50 vuotta osana Lempäälää

Säijäläinen pelto sijaitse ennen vanhaan Vesilahdessa, ja viimeiset 50 vuotta Lempäälässä.

Säijäläinen pelto sijaitse ennen vanhaan Vesilahdessa ja viimeiset 50 vuotta Lempäälässä.

1.1. 2014 tuli kuluneeksi 50 vuotta Vesilahden Säijän liittämisestä osaksi Lempäälää. Kysymyksessä ei ollut mikään pakkoliitos, koska kylän 214 äänioikeutetusta 205 halusi kylän liitettäväksi Lempäälään, muutama halusi liitosta Pirkkalaan ja yksi olisi halunnut kylän jäävän Vesilahteen. Liitosta Lempäälään kannatti siis 95,8 %.

Kuvitellaanpa, että kansanäänestys olisi järjestetty koko Vesilahden kuntaa koskevana, ts. muidenkin kuin Vesilahden säijäläisten olisi annettu lausua mielipiteensä liitoksesta. On aivan varmaa, että äänestystulos olisi ollut kunnan osaliitosta vastaan, ja olisimme ilmeisesti edelleen vesilahtelaisia. Tämä vertaus on nyt hyvin ajankohtainen, kun maamme hallitus ajaa itsepäisesti suurten kaupunkiseutujen kuntia liittymään keskuskaupunkiinsa. Hallitus hakee edelleen mahdollisuutta järjestää edellä kuvaamani tilanteen mukainen kansanäänestys tavoitteensa loppuunsaattamiseksi.

Vanhoina aikoina vesi oli alueita yhdistävä elementti. Kuntakeskukseen kuljettiin veneellä samoin kirkkoon. Vesireitti voi olla myös vaarallinen. Tämän sai kokea vuosikymmeniä sitten nuoripari, joka palatessaan Vesilahden kirkolta vihkimisensä jälkeen joutui ukkosmyrskyn yllättämäksi ja hukkui Roiskonnokan kohdalla. Vesilahden Hinsalan taloilla oli peltoja myös Säijässä, ja kesäisin karjaakin tuotiin laiduntamaan Säijään. Tästä syntyi loru, jonka olen kuullut mm. vesilahtelaisilta koulukavereiltani: ” Jok’ on muualla liiaks’, menköön Hinsalaan piiaks. Sataa taikk on poutaa, saa Säijänselkää soutaa”.

Ajatus Vesilahden Säijän liittämisestä Lempäälään käynnistyi täällä jo vuonna 1938, mutta hanke keskeytyi talvisodan syttymisen (30.11. 1939) vuoksi. Sotavuodet ja jälleenrakentaminen siirsivät kuntaliitosasiaa pitkälle tulevaisuuteen. Olen lukenut Säijän Heikkilässä syksyllä 1945 pidetyn kokouksen pöytäkirjan. Kokouksessa kyläläiset päättivät ryhtyä toimenpiteisiin sähkön saamiseksi tälle osaa Säijää. Ensimmäiset tässä hankkeessa mukana olleet saivat sähkövirran vuonna 1948 ja viimeiset vuonna 1952.

1950-luvun lopussa Vesilahden Säijän liittäminen Lempäälään nousi uudelleen esille. Asiaa valmistelevaan toimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi Erkki Majaniemi, sihteeriksi Martti Patakangas, jäseniksi Oiva Koppanen ja Väinö Urvanta. Majaniemi sai sovituksi tapaamisen sisäministeri Niilo Ryhdän kanssa ja asia lähti liikkeelle. Syksyllä 1962 hallitus teki päätöksen Vesilahden Säijän liittämisestä Lempäälään 1.1.1964. Siirrettävä alue oli pinta-alaltaan noin 1 800 hehtaaria, josta peltoa 650 hehtaaria. Asukkaita oli yhteensä 347.

Liitoksen jälkeen vuonna 1964 Vesilahdessa oli 4 639 asukasta ja Lempäälässä 11 425. 1940-luvun lopussa Vesilahdessa oli enemmän asukkaita kuin Lempäälässä

Kuntaliitos helpotti monella tapaa kyläläisten elämää. Asiointimatkat kuntakeskukseen miltei puolittuivat, mikä oli merkittävä helpotus, kun henkilöautokanta oli silloin vielä pieni. Linja-autoliikenteen kehittyminen Lempäälän keskustaan sai myös vauhtia. Väinö Paunu Oy:n linjurit liikennöivät reitillä Säijän Tuotanto-Haurala, kaksi viimeistä vuoroa tosin jätti matkustajat jo Haapaniemen tienhaarassa, samoin 12.50 Lempäälästä lähtenyt vuoro.

Takaiskujakin tuli. Koska Säijä oli aikaisemmin jakaantunut kahteen eri kuntaan, oli yhdistyneessä Säijässä nyt kaksi kansakoulua. Säijän koulu eli entisen Lempäälän Säijän koulu ja Säijärven koulu, joka oli Vesilahden Säijän kansakoulu. Molemmilla kouluilla oli omaperäinen ja merkittävä syntyhistoria, ja Säijärven koulussa oli parhaimmillaan yli 80 oppilasta. 1960-luvulla ikäluokat pienenivät nopeasti eikä oppilaita riittänyt kahteen kouluun. Säijärven koulun kohtaloksi tuli lakkauttaminen vuonna 1969, vaikka enemmistö koululaisista oli Säijärven koulupiirissä.

Vesilahden säijäläiset siirtyivät Lempäälän seurakunnan jäseniksi. Suhde Vesilahden seurakuntaan jäi monelle vielä vahvaksi, koska papit olivat tuttuja seuroista, rippikoulusta, vihkipappeina ja muista seurakunnan tapahtumista. Säijäläisten sukuhaudat olivat myös Vesilahdessa, samoin sodissa kaatuneitten säijäläisten sankarihaudat.

Tämän paikallislehden nimi oli kuntaliitoksen aikaan Lempäälän-Vesilahden-Tottijärven Sanomat. Meidän kylän osalla puhuttiin ”Vesilahden Sanomasta”. Sillä nimellä minäkin opin tämän lehden tuntemaan ja vaikka olen ollut neljäkymmentä vuotta lempääläinen, minulle lehden nimi on edelleen ”Vesilahden Sanoma”.

 

Mikko Kärki

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?