Pirkanmaalainen metalliyhtye ammentaa vaikutteita Japanin kansaperinteestä. Tuloksena on omaperäinen soppa, joka maistuu myös japanilaisille.

Raskas tuulahdus Japanista

Japanilainen kulttuuri viehättää suomalaista. Nintendon videopelit ovat jättäneet meihin pysyvän jälkensä. Nousevan auringon maassa tehdyt animaatiosarjat, kuten Hopeanuoli, Pokémon ja Hayao Miyazakin elokuvat, uppoavat nekin monelle suomalaiselle.

Ehkä vetovoima johtuu samankaltaisuudesta.  Onhan meillä paljon yhteistä: karaoke, korkeat Pisa-tulokset, suorituskeskeinen kulttuuri ja niin edelleen.

Ilmiö näkyy myös toisinpäin. Muumit on kova sana Japanissa, ja suomalainen metallimusiikki tekee maassa kauppansa.

Pirkanmaalainen Whispered on yksi Japanissa kovassa nousukiidossa olevista metallibändeistä. Yhtyeen biisintekijä, kitaristi ja laulaja Jouni Valjakka on asunut Lempäälässä vuosia.

Valjakka tunnustaa, että hänen suhteensa Japaniin lienee tavallista intohimoisempi. Tätä ei ole vaikea uskoa. Whisperedin musiikillinen konsepti nimittäin ammentaa isolla kädellä vaikutteita japanilaisesta kulttuurista ja mytologioista.

Valjakka allekirjoittaa väitteen Japanin ja Suomen samankaltaisuudesta. Hänen kohdallaan Japani-intoilu on alkoi jo lapsuudessa: japanilaisten pelien ja animaatioiden parissa tuli viihdyttyä. Sittemmin Valjakka on myös perehtynyt maan mytologioihin ja historiaan.

– Siellä on loputtomasti ammennettavaa. Varsinkin sellaista kuvastoa, joka sopii hyvin hevibändille, Valjakka kommentoi.

Whisperedin tyyliä voisi kutsua samuraimetalliksi. Rankan hevipaahtamisen lomaan on ujutettu japanilaisia perinnesoittimia, kuten kotoa ja shamisenia. Yhdistelmä on kieltämättä omaperäinen. Valjakka ei itse tiedä yhtäkään samalla konseptilla operoivaa yhtyettä.

Whispered ulottaa tyylinsä myös musiikin ulkopuolelle. Heti yhtyeen verkkosivun avattuaan ymmärtää, mistä on kyse. Promokuvissa poseesaavat samuraikuteisiin sonnustautuneet muusikot katana-miekat käsissään. Myös musiikkivideot tuovat mukanaan tuulahduksen Japanista.

Whispered sai Japanilaiset villiintymään Tokion-promokeikallaan.

Whispered sai japanilaiset villiintymään Tokion-promokeikallaan.

Hommat isollaan Tokiossa

Viime marraskuun lopussa Whisperedille avautui mahdollisuus, josta yhtye hädin tuskin edes uskalsi haaveilla. Bändi pääsi esiintymään Tokiossa Japanin musiikkimaailman silmäätekevien edessä, kun se heitti showcase-keikan Loud & Metal Mania -tapahtumassa. Tarkoituksena oli esitellä suomalaisia lupaavia metalliyhtyeitä alan asiantuntijoille.

Tokioon valittiin esiintymään myös suomalainen Battle Beast, joka on kiertänyt keikkalavoja esimerkiksi Nightwishin lämppärinä, sekä ruotsalainen Smash Into Pieces. Kukin bändi soitti 45 minuuttia.

Whisperedin jäsenet kertovat jännittäneensä etukäteen, kuinka japanilainen yleisö suhtautuu suomalaiseen poppooseen, joka soittaa Japani-vaikutteista musiikkia. Miltä kuulostaisi, jos vastaavasti japanilainen bändi tulisi Suomeen esittämään Kalevala-heviä?

No, turhaan he jännittivät, sillä Tokiossa bändiin tykästyttiin.

– Vastaanotto oli erittäin positiivinen. Osa jopa lauloi mukana, vaikkei Whispered edes ole julkaissut musiikkia Japanissa, naurahtaa Jouni Valjakka.

Bändin basisti, Vesilahden Narvassa vielä kolmisen vuotta sitten asunut Mikko Mattila lisää, että Tokion-keikka on isoin juttu Whisperedin tähänastisella uralla. Aiemmin bändi on toki esiintynyt esimerkiksi Tuska-festivaalissa ja uutenavuotena Nosturissa lämmittelemässä folkmetalliyhtye Turisasta.

Valjakka kertoo, että kun Loud & Metal Mania julkaisi tapahtuman esiintyjät, pompsahtivat Whisperedin videoiden katselukerrat yhtäkkiä monta tuhatta katsojaa ylöspäin.

– Saimme valtavasti huomiota Twitterissä. Hienoa oli myös se, että keikuimme Japanin Amazon-nettikaupan metallimusiikin latauslistan kärjessä pitkän aikaa, toteaa Valjakka.

– Ja olimme kokonaislistalla kolmansia jossain vaiheessa. Siis kaikkien lady gagojen ynnä muiden joukossa, kommentoi Mikko Mattila.

Uusi levy helmikuussa

Visuaalisuus on Whisperedille tärkeää. Moni metallibändi tyytyy siihen, että musiikkivideolla vain soitetaan tehdashallissa ja heilutetaan tukkaa. Valjakka ja kumppanit ovat toista mieltä. He pitävät kiinni siitä, että kokonaisuus ei falskaa. Musiikin, live-esiintymisten ja visuaalisen annin tulee nivoutua yhteen saumattomasti.

Tämä filosofia käy hienosti ilmi yhtyeen uusimmalta Jikininki-videolta, joka sekoittelee suomalaista ja japanilaista kuvastoa keskenään. Video on kuvattu vesilahtelaisessa ladossa ja teatterissa Viialassa.

Videon käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Valjakka itse. Miehellä on alan koulutus, ja tällä hetkellä hän työskentelee Lempäälän Monitoimikeskuksen mediapajalla. Valjakka painottaa, että Whisperedille on olennaista tehdä videot itse: silloin jälki on sellaista kuin haluaa.

Seuraava etappi Whisperedillä on toisen täyspitkän albumin julkaisu. Shogunate Macabre -nimeä kantava levy ilmestyy 7. helmikuuuta.

Japanin mytologioiden kuvasto pukee suomalaista metallibändi.

Japanilaisten mytologioiden kuvasto pukee suomalaista metallibändiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?