Uusi viihde-elektroniikan kauppa aloittaa Ideaparkissa

Ruotsalaislähtöinen Teknikmagasinet avaa seitsemännen Suomen-myymälänsä 17. helmikuuta Lempäälän Ideaparkissa.

Ideapark on ollut nuppineulan alla ketjun pääkonttorin seinällä roikkuvalla Pohjoismaiden kartalla jo pidemmän aikaa, kertoo Teknikmagasinetin toimitusjohtaja ja suuromistaja Jannis Östlund.

– Tampereen seutu yhtenä maan kasvukeskuksista on luonnollisesti ollut tähtäimessämme alusta asti. Meiltä löytyy myös firman sisältä kattavaa paikallistuntemusta ja uskoa kyseiseen seutukuntaan, mistä on luonnollisesti ollut suuri apu, jatkaa Östlund.

Kaikkiaan 114 myymälästä koostuva vähittäismyyntiketju avasi aiemmin tänä vuonna kaksi uutta myymälää pääkaupunkiseudulle. Suomen lisäksi uusia myymälöitä on vuoden aikana noussut eri puolille Norjaa, eikä emämaa Ruotsikaan ole jäänyt osattomaksi kasvusta.

– Tällä hetkellä kasvun pääpainopiste on uusien myymälöiden osalta kuitenkin Suomessa ja Norjassa,

Teknikmagasinetin yli 4 000 artikkelia sisältävä tuotevalikoima koostuu muun muassa viihde- ja pienelektroniikasta tarvikkeista, radio-ohjattavista ja erilaisista harjoittelu- ja hyvinvointituotteista. Tuotteet on listattu kaksi kertaa vuodessa ilmestyvään lähes 400-sivuiseen kuvastoon, joka on noudettavissa ilmaiseksi kaikista myymälöistä ja luettavissa sähköisenä ketjun verkkosivuilla.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>