Kirkonkylän koulussa alkaa remontti sisäilman parantamiseksi

Kirkonkylän koulun vanhan puoli on suljettuna toistaiseksi.

Kirkonkylän koulun vanhan puoli on suljettuna toistaiseksi.

Vesilahden Kirkonkylän koulun sisäilmatutkimus on valmistunut ja raportti on käsitelty Vesilahden kunnan sisäilmatyöryhmän kokouksessa 27. tammikuuta Korjaussuunnitelman laatiminen on aloitettu ja korjauksiin ryhdytään mahdollisimman pian.

Kirkonkylän koulun mahdollisia sisäilmaongelmia on tutkittu kesästä 2013 lähtien. Näytteet tutkittiin Työterveyslaitoksen kemianlaboratoriossa. Sisäilmaraportti on valmistunut, ja suoritetut mittaukset ja näytteenotot soittavat, että koulurakennuksen huoneilmassa on havaittu haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (TVOC), joiden pitoisuudet ovat normaalirajoissa, mutta yhdessä tilassa pitoisuudet ylittävät raja-arvot. Lisäksi havaittiin mikrobivaurioita rakenteissa, mistä ne ilmavuotojen kautta voivat siirtyä sisäilmaan ja aiheuttaa siten terveyshaittoja.

Terveystarkastaja on antanut korjauskehotuksen ko. tiloihin. Vesilahden kunnan tekninen toimi on aloittanut korjaussuunnitelman laatimisen, ja heti sen valmistuttua aloitetaan rakennuksen korjaustyöt. Tekninen toimi tiedottaa tarkemmasta aikataulusta myöhemmin.

Tiloissa ei ole tällä hetkellä koulutoimintaa ja korjaustöiden ajan koulutyötä jatketaan nyt käytössä olevissa väistötiloissa. Oppilailta, henkilökunnalta ja vanhemmilta toivotaan korjaustöiden ajan kärsivällisyyttä.

Kouluterveydenhuoltoa on informoitu sisäilmatutkimusraportin tuloksista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?