Rikosten määrä lisääntyi

Pirkanmaan poliisilaitoksen tietoon tuli vuoden 2013 aikana lähes 73 000 rikosta. Määrä lisääntyi 2,8 prosentilla eli noin 2 000 rikoksella vuodesta 2012. Lisääntymisen taustalla oli lähinnä liikennerikkomusten määrän lisääntyminen.

Pirkanmaan poliisilaitoksen tutkimien rikosten selvitystaso nousi edellisestä vuodesta lähes prosentilla, ja vuonna 2013 kaikkien rikosten selvitystasoksi kirjattiin 79,2 prosenttia. Valtakunnallisesti vastaava luku oli 78,1 prosenttia.

Omaisuusrikosten, henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikosten, seksuaalirikosten ja liikennerikkomusten määrä väheni. Huumausainerikosten määrä pysyi vuoden 2012 tasolla, ja liikennerikkomusten määrä lisääntyi tuntuvasti.

Pirkanmaan poliisilaitoksen tietoon tulleiden omaisuusrikosten määrä väheni vuonna 2013 lähes prosentilla eli 190 rikoksella edelliseen vuoteen nähden. Omaisuusrikosten määräksi kirjattiin hieman alle 21 000 rikosta. Vähenemistä oli erityisesti näpistyksissä ja vahingonteoissa. Lisäystä oli kavallusrikoksissa ja maksuvälinepetoksissa

Asuntoihin kohdistuneet varkaudet vähenivät vuodesta 2012 ja määrä oli myös vuotta 2011 alhaisempi. samaan aikaan vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneiden rikosten määrä lisääntyi. Moottorikulkuneuvojen käyttövarkaudet yrityksineen vähenivät voimakkaasti vuoteen 2012 nähden.

Rikosten määrä väheni Lempäälässä ja Vesilahdessa

Sekä Lempäälässä että Vesilahdessa kirjattujen kaikkien rikosten määrä väheni edellisvuodesta Laskua oli Lempäälässä 2,9 prosenttia ja Vesilahdessa 15,5 prosenttia.

Hengen ja terveyden suojaan kohdistuvat tehtävät ovat vuodessa vähentyneet Lempäälässä 28 prosenttia viime vuodesta ja lisääntyneet Vesilahdessa 89 prosenttia. Tapauksia oli vuonna 2013 Lempäälässä 101 ja Vesilahdessa 17. Henkilö pahoinpideltiin Lempäälässä viime vuonna 82 (-16 %) ja Vesilahdessa 22 (+ 83 %) kertaa. Tapauksista yksikään ei ollut Lempäälässä törkeä. Vesilahdessa sellaisia oli kaksi.

Lempäälässä oli vuonna 2013 yhteensä 48 huumausainerikosta. Niistä kaksi oli törkeitä. Vesilahdessa oli viime vuonna kaksi huumausainerikosta kahden nollavuoden jälkeen.

Lempäälässä ryöstettiin kaksi henkilöä vuonna 2013 ja Vesilahdessa yksi. Kumpikaan rikoksista ei ollut törkeä.

Poliisin kotihälytys- ja perheväkivaltatehtäviä oli Lempäälässä 47 kappaletta. Määrässä on tasaista laskua, sillä vastaavia tehtäviä oli vuonna 2011 yhteensä 61. Tilanne oli päinvastainen Vesilahdessa, jossa oli vastaavia tehtäviä viime vuonna 14. Molempina edellisvuosina tehtävien lukumäärä jäi Vesilahdessa neljään.

Liikennerikkomukset vähenivät Lempäälässä (693) 6,6 prosenttia ja Vesilahdessa (22) peräti 55 prosenttia edellisvuodesta.

Varkaat vierailivat Lempäälässä 25 kerta asunnossa, 12 kertaa liikkeessä ja 29 kertaa moottoriajoneuvossa. Vesilahdessa varkaat vierailivat viime vuonna kerran asunnossa ja liikkeessä. Vapaa-ajan asuntoon murtauduttiin Lempäälässä kaski kertaa ja Vesilahdessa 12.

Moottorikulkuneuvo otettiin Lempäälässä luvatta käyttöön 22 kertaa, kun vastaavia rikoksia tehtiin edellisvuonna 11 kertaa. Vesilahdessa moottorikulkuneuvoa ei anastettu kertaakaan viime vuonna.

Lempäälässä omaisuusrikoksia oli viime vuonna 780. Määrä kasvoi edellisvuodesta 20 prosenttia. Vesilahdessa omaisuusrikosten määrä väheni 14 prosenttia edellisvuodesta ja niitä oli 55 kappaletta.

Rattijuopumustapauksia oli Lempäälässä viime vuonna 59 ja Vesilahdessa seitsemän. Tapauksista törkeitä rattijuopumuksia oli Lempäälässä 29 ja Vesilahdessa neljä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?