Hoitoa, vaan ei hoivaa

29 vuodetta ovat tilanpuutteesta huolimatta kovassa käytössä Lempäälän terveyskeskuksen sairaalassa. Potilaspaikkoja olisi tulossa lisää, kunhan remontti valmistuu. Niitä ei kuitenkaan voida ottaa käyttöön, sillä henkilökunnan palkkaamiseen ei kunnan kukkarosta löydy euroja. Yksityisyyttä on kuitenkin luvassa useammalle, sillä rakennustyön valmistuttua yhden hengen huoneita on seitsemälle.

Terveyskeskuksen sairaalan osastonhoitaja Assi Viskari kertoo, että suurin osa potilaista tarvitsee vain lyhytaikaista hoitoa. Toisinaan sairaalapäiviä kertyy kuitenkin enemmän. Kyllähän osastolla saa puhelinta käyttää, jos huonekaverilla ei ole mitään sitä vastaan. Suomalainen viihtyy pitkiä aikoja puhumattakin, ja telkkari on tietysti joka huoneessa. Mutta sitten on niitäkin, jotka eivät pidä maratonpuheluista ja väsyvät television tuijotteluun.

− Hoitajien minuutit ovat kortilla, sillä he ovat vastuussa kaikkien potilaidensa asianmukaisesta hoidosta. Hoitajan kahdeksan tunnin vuoro on ohi hujauksessa, mutta potilas on hereillä vielä neljän jälkeenkin, kun hoitaja lähtee kotiin. Jos omaisia tai läheisiä ei ole, tai he eivät jostain syystä voi käydä sairaalassa, päivän aikana ei välttämättä pääse juttelemaan kenellekään, Viskari kuvailee osaston arkea.

− Sairaalan hektinen elämä on monelle vierasta, lääkärien ja hoitajien puheet rajoittuvat sairauden hoitoon.

Saattajaa kaivataan

Harvemmin sairaalassa oleskellaan terveenä, jolloin voisi itse kipaista itselleen iltalehden kioskilta. Ja aina vain ikävämmäksi olo muuttuu sitten, kun on todella sairas. Pintaan nousevat vaikeat tunteet, kuten kuolemanpelko ja ahdistus, yksinäisyys.

Assi Viskari muistelee, että useampia vuosia sitten potilaiden luona kävi vapaaehtoisia SPR:n ystäväpalvelusta.

− He lukivat ääneen kirjoja ja lehtiä, veivät potilaita ulos ja kävivät hoitamassa asioita. Pitivät seuraa. Me emme yksinkertaisesti voi istuttaa hoitajia yksittäisen potilaan huoneessa. Etenkin saattohoidossa potilaat ovat usein paljon rauhallisempia, kun joku on läsnä.

Remontin aikana vapaaehtoistoimintaa ei ole järjestetty. Viskari toivoo asian muuttuvan pian:

− Ehkä nyt remontin valmistuessa ehdimme paneutua tähänkin epäkohtaan paremmin. Varmasti olisi potilaallekin mukavampaa, jos vaikkapa poliklinikkakäynnillä saisi saattajan mukaansa. Sitten hän huomauttaa:

− Vaikka vielä isompi pula apulaisista taitaa olla kotihoidossa. Hienointa olisi, jos vapaaehtoisen ja potilaan välille syntynyt suhde jatkuisi kotiuttamisen jälkeenkin. Silloin ehkäisemme yksinäisyyttä ja syrjäytymistä jo paljon pidemmällä tähtäimellä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?