Koskivirralle taas kultaa avannosta

Lempäälän Kisan viestijoukkue Eelis Kuusela (vas.), Tuula Koskivirta, Kari Malinen ja Matti Ketola.

Lempäälän Kisan viestijoukkue Eelis Kuusela (vas.), Tuula Koskivirta, Kari Malinen ja Matti Ketola.

Lempäälän Kisaa edustava avantouimari Tuula Koskivirta ei muista, monesko hänen viime viikonloppuna avantouinnin SM-kisoista Vierumäeltä saalistamansa kultamitali on. Viisihenkisen joukkueen jalkeille saanut LeKi menestyi muutenkin mainiosti. Matti Ketola voitti pronssia 60–64-vuotiaiden 25 metrinmatkalla pronssia ja 55–59-vuotisten sarjassa kisaava Kari Malinen oli seitsemäs.

LeKi osallistui ensimmäistä kertaa 4×25 metrin viestiin ja oli joukkueellaan Koskivirta, Ketola, Eelis Kuusela ja Malinen hienosti seitsemäs vain 16 kultamitalijoukkueelle hävinneenä.

Koskivirran aika henkilökohtaisella matkalla oli 28,69. Sillä hän voitti myös sisarusten välisen kisan, sillä hänen siskonsa, naisten iäkkäimmässä sarjan voittanut Anja Selenius (Punkaharjun Urheilijat) jäi reilun kymmenyksen päähän.

Lisäksi LeKi:n Lauri Nieminen oli 55–59-vuotiaiden sarjassa 32:s ja Anne Korpela saman ikäisissä naisissa 35.

Matti Ketola ui SM-pronssia ja Tuula Koskivirta SM-kultaa Vierumäen hyhmässä.

Matti Ketola ui SM-pronssia ja Tuula Koskivirta SM-kultaa Vierumäen hyhmässä.

Ehkä MM-kisoihin, ehkä Afrikkaan

Moninkertainen arvokisamitalisti Tuula Koskivirta kehuu LeKi:n joukkuehenkeä. Varsinkin viestikisaan oli kiva osallistua. Hauskassa porukalla meno on rentoa ja matkanteko hauskaa.

– Vaikka Kisalla olisikin iskukykyinen joukkue, lisääkin porukkaa mukaan mahtuu. Tilaa on uusille ja nuorille. Vierumäellä ensikertalaiset pääsivät ottamaan tuntumaa avantouintiin ilman kisaamista norppasarjassa. Kuuttien sarjassa osallistumismitalin saa kastautumisesta.

Avantouinnin maailmanmestaruuskisat järjestetään maaliskuussa Rovaniemellä. Jo nyt sinne on ilmoittautuneita 29 maasta. Koskivirtakin on ilmoittautunut ennakkoon kisoihin, mutta hänen osallistumisensa on vielä epävarmaa.

– Samoihin aikoihin on luvassa Afrikan matka. Jos kisoihin menen, ei sinne valmistautumatta voi mennä, hän pohtii.

Koskivirta harjoittelee puntteja, ui pari kertaa viikossa uimahallissa ja pari kertaa viikossa avannossa. Hän ui talvisin Lempoisten uimalan avannossa, kun lähestulkoon koko muu LeKi:n talviuintiporukka käyttää Rantalan saunaa Kuljussa. Kummassakaan ei ole täyttä 25 metrin rataa.

– Kolme vetoa ehtii ottaa, mutta uin myös niin, että pysyn paikallani.

Yksin ei Koskivirran tarvitse Lastenkodin uimarannan saunan lauteita kuluttaa. Väkeä käy hyvin; illassa noin 80–100 henkeä. Saunat ja pesutilat ovat erikseen naisille ja miehille.

– Avantouimarit ovat enimmäkseen keski-ikäisiä. Muutama nuorikin on joukossa.

– Sauna on auki iltaisin neljä tuntia, joten hyvin sinne mahtuu, sanoo Koskivirta, joka pitää kunnan tarjoamaa talviuintiharrastusta kovin halpana. Sauna lämpiää kolmesti viikossa ja pumppu pitää avannon auki eikä mukaan meno maksa muutamaa kymppiä enempää vuodessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?