Loppukesästä Merunlahdella esitetään taidetta ja tiedettä toisiinsa sekoitteleva näytelmä Miehen tie

Birgitan teatteri palaa tauolta

Sokrates (Erkki von Bell) ja Vaari (Taisto Bister) keskustelevat henkeviä.

Sokrates (Erkki von Bell) ja Vaari (Taisto Bister) keskustelevat henkeviä.

Kaksi kesää on kulunut ilman Birgitan teatteria, mutta vihdoin tilanteeseen saadaan korjaus. Heinäkuun lopussa Merunlahden idyllisissä puitteissa pyörähtää käyntiin Sirpa Pursiaisen ohjaama ja käsikirjoittama näytelmä Miehen tie. Kyseessä on näytelmän kantaesitys.

Uutta teatterikeskusta ei tosin täksikään kesäksi valmiiksi saada. Birgitan teatterin tuottaja Paula-Maija Melin kertoo, että hankkeelle odotetaan rahoitusta. Taukoa on pidetty tuotannollisten haasteiden vuoksi.

Melin toteaa, että vanha tuttu näyttämö palvelee yhä moitteetta. Valttikorttina on vuonna 2011 valmistunut katettu katsomo, joka varmistaa, että teatteriväki ei jää kesäsateiden piiskattavaksi.

Miehen tie on monisyinen

Ohjaaja-käsikirjoittaja Sirpa Pursiainen on Birgitan teatterin omaa väkeä. Miehen tie on hänen esikoisohjauksensa, vaikka Pursiainen onkin puuhaillut monenlaista teatterin parissa.

Miehen tie perustuu Pursiaisen kirjaan, joka ilmestyy tänä keväänä. Kirjassa taide ja tiede sotkeutuvat sulavasti toisiinsa.

Kuolema (Laura Virtanen) ja Poika (Joni Vilén) ongella.

Kuolema (Laura Virtanen) ja Poika (Joni Vilén) ongella.

Mistä näytelmässä on kysymys? Se riippuu siitä, miten näytelmän tulkitsee.

Miehen tie kuvaa suomalaisen miehen tunnemaisemaa ja sukupolvien jatkumoa. Näytelmä osoittaa, kuinka miehen elämä on jatkuvaa itsensä etsimistä.

– Jokainen voi löytää siitä samastumispintaa. Ajattelen, että se toimii peilinä katsojalle, kertoo Pursiainen.

– Pyrin siihen, että näytelmä antaisi uutta ajateltavaa. Että katsoja kysyisi, voiko asiat nähdä näinkin.

Ajatuskudelmat pään sisällä

Näytelmän pääosassa on Mies, jota esittää Lasse Saari. Keskeisissä rooleissa ovat myös Poika (Joni Vilén) ja Vaari  (Taisto Bister). Yhden tulkinnan mukaan he todella ovat vaari ja poika, toisen tulkinnan mukaan vain ajatuskudelmia miehen pään sisällä.

Pääosan esittäjä Lasse Saari näkee, että näytelmässä on kyse Miehen itsetutkiskelusta. Pohdinta on samalla sekä henkilökohtaista että yleismaailmallista.

– Esiin nostetaan suuria kysymyksiä, kuten mikä on elämän tarkoitus.

Eräänlaisena kertojana toimii Sokrates (Erkki von Bell), ja miehen tietä varjostaa Kuolema (Laura Virtanen). Kokonaisuutta rytmittävät runot, laulut ja tanssikohtaukset. Tiedossa on siis monisyinen ja rajoja rikkova teos.

Petri Willman säveltää Miehen tien musiikin. Tunnelmaa luovat myös näyttävät valoefektit.

Birgitan teatterin Miehen tie saa ensi-iltansa 20. heinäkuuta. Näytöksiä on yhteensä 12 kappaletta.

Fakta: Birgitan teatteri

Birgitan teatteri on Lempäälässä toimiva teatteri. Teatteri ja sen taustalla oleva Pyhän Birgitan teatteriyhdistys syntyivät keväällä 2005.

Birgitan teatteri on syntynyt unelmasta tehdä teatteria, joka perustuu kestäviin elämänarvoihin.

Esitysten halutaan herättävän ajatuksia ja tunteita. Näytelmät voivat itkettää tai naurattaa, mutta hauskuus ei perustu tyhjän nauramiselle:  tarjolla ei ole nakuilua eikä banaaninkuoriin liukastelua.

Birgitan teatteri luottaa kotimaisiin teksteihin. Tarkoituksena on tuoda näyttämölle useita kantaesityksiä.

Mukana on teatterin ammattilaisia ja harrastajia. Birgitan teatteri ei ole sitoutunut mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen ryhmittymään.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?