Sanssi-kortilla palkkatukea 700 euroa kuussa

Kesätyöpaikat jaossa 11. maaliskuuta

Työnantaja, joka työllistää alle 30-vuotiaan Sanssi-kortin omaavan työttömän  työnhakijan, on oikeutettu noin 700 euron työälistämistukeen kuussa 10 kuukauden ajan. Johanna Kernen (vas), 19, Lempäälästä saa Spirng House Oy:n verkkoasioinnin ja työnhaun ohjaaja Heta Rintalalta Senssikortti-opastusta TE-toimiston  Lempäälän toimipaikan tiloissa. Kuva: Erkki Koivisto

Työnantaja, joka työllistää alle 30-vuotiaan Sanssi-kortin omaavan työttömän työnhakijan, on oikeutettu noin 700 euron työälistämistukeen kuussa 10 kuukauden ajan. Johanna Kernen (vas.), 19, Lempäälästä saa Spring House Oy:n verkkoasioinnin ja työnhaun ohjaaja Heta Rintalalta Sanssikortti-opastusta infotilaisuudessa TE-toimiston Lempäälän toimipaikan tiloissa. Kuva: Erkki Koivisto

Yritys tai yhteisö, joka työllistää lempääläläisen 19-vuotiaan Johanna Kernenin vaikka väliaikaisesti, on oikeutettu saamaan nuoren työttömän palkkatukea 700 euroa kuussa maksimissaan 10 kuukauden ajan. Tuen takeena on Sanssi-kortti, jonka viime vuonna ylioppilaaksi kirjoittanut Kernen on saanut TE-toimistolta työnhakua varten.

– Sanssi-kortin voi saada alle kolmekymmentävuotias työtön työnhakija. Sanssi-kortti ja palkkatuki on aina harkinnanvarainen ja arvioidaan TE-toimistossa tapauskohtaisesti, korostaa Sanssi-kortin saaneille lempääläisnuorille vinkkejä Sanssi-kortin käyttöön ja työllistymiseen antava Spring House Oy:n verkkoasioinnin ja työnhaun ohjaaja Heta Rintala infotilaisuudessa TE-toimiston Lempäälän toimipisteessä.

On kumma, mikäli Sanssi-kortti ei avaa nuoren pääsyä työpaikkaan. Sen verran rahanarvoinen etu kortti on työmarkkinoilla. Työnantaja voi hakea tukea palkkakustannuksiin, joten Sanssi-kortin omaavan nuoren on tuotava ilmi jo varhaisessa vaiheessa, että hän on oikeutettu Sanssi-korttiin.

– Työnhakijan kannattaa itse kertoa työnantajalle olevansa oikeutettu palkkatukeen. Sanssi-kortista kannattaa ehdottomasti kertoa jo hakuvaiheessa, sillä Sanssi-kortti voi olla vielä uusi asia työnantajille.

– Nuoren työttömän työnhakijan kannattaa olla yhteydessä TE-toimistoon ja tarkistaa oma oikeutuksensa Sanssi-korttiin, Rintala opastaa kuulolla ollutta Kerneniä.

Täysi palkkatuki on rahallisesti nuoren työllistämisestä 32,66 euroa päivässä eli noin 700 euroa kuussa, mikäli nuori on töissä vähintään 85 prosenttia alan työajasta. Jos hän tekee osa-aikatyötä, etuuden määrä suhteutetaan siihen.

Palkkatuki voidaan myöntää myös koko oppisopimuskaudelle.

– Työsuhde voi olla määräaikainen, vaikka ihan vain kesätyö. Työnantaja ei saa palkkatukea, jos nuorta ollaan palkkaamassa vastaavaan tehtävään, josta yrityksessä on lomautettu, irtisanottu tai siirrytty lyhennettyyn työaikaan, Rintala kertoo.

Mitä työntekijä sitten hyötyy, jos työllistyy Sanssi-kortin ansiosta?

– Työntekijälle maksetaan alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, hän saa työkokemusta, työtodistuksen ja suosittelijan sekä mahdollisesti pysyvän työpaikan, Rintala luettelee infoa tarkkaavaisesti seuraavalle Johanna Kernenille.

Sanssi-kortti-infotilaisuudet sen saaneille nuorille pidetään Te-toimiston Lempäälän toimipisteessä keskiviikkoiltapäivisin. Seuraavat tiedotustilaisuudet ovat 12. maaliskuuta, 9. huhtikuuta, 14. toukokuuta ja 11. kesäkuuta.

Lempääläläisnuorilla optiona 50 kappaletta 200 euron arvoista kesätyöseteliä

 

Lempäälän kunnan yhteensä 75 kesätyöpaikkaa haki määräaikaan mennessä 300 nuorta. Kunnan teknisen toimen, vanhustenhuollon ja päivähoidon kesätyöpaikkojen täyttö on edennyt haastatteluvaiheeseen.

Haku jatkuu muiden työnantajien palvelukseen, ja hyvältä näyttää, sillä lempääläläisellä nuorella työnhakijalla voi olla parhaassa tapauksessa tuplamahdollisuudet saada kesätöitä. Sanssi-kortin lisäksi hänellä voi nimittäin olla toinenkin – paikallinen valttikortti, josta on apua kesätyöpaikan haussa. Lempääläläiset yritykset mukaan nuorten kesätyötalkoisiin haastava Lempäälän Kehitys Oy jakaa paikkakunnan nuorille 50 kappaletta 200 euron arvoista kesätyöseteliä.

Kesätyösetelin organisaattorina toimiva Lempäälän elinkeinoyhtiö välittää siis Lempäälän kunnan talousarvioon varatut 10 000 euroa nuorten työllistämiseen. Kesätyöseteli on rahanarvoinen maksusitoumus, jonka Lempäälän kehitys maksaa.

Kesätyöseteliä on kokeiltu Lempäälässä jo kahtena kesänä. edelliskesänä työllistyi 31 nuorta ja viime kesänä 23.

– Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kampanjaan osallistuneet yritykset ovat olleet tyytyväisiä palkkaamiinsa nuoriin ja heidän työpanokseensa, sanoo toimitusjohtaja Kari Löytty Lempäälän Kehitys Oy:stä

Kesätyösetelin myöntämisperusteita on päätetty höllentää, koska viime kesänä osa kesätyöseteleistä jäi käyttämättä. Ikäraja on nyt 15–18 vuotta. Työjakso on aiempaa pidempi: 15.5.–31.8. ja 1–31.12. Setelin saadakseen nuoren ei pidä välttämättä olla ensimmäisessä kesätyöpaikassaan. Mikäli tukirahaa jää käyttämättä, työnantaja voi työllistää useamman, kuitenkin enintään kolme työntekijää.

Lempäälän kesätyöseteli toimii käytännössä siten, että työantaja ilmoittaa siitä Lempäälän kehitykselle. Tuetun työsuhteen voi aloittaa, kun on saanut vahvistuksen viestiinsä Lempäälän Kehityksestä. Kesätyöraha myönnetään 50 ensimmäiselle kesätyösuhteesta ilmoittaneelle.

Tukihakemus on saatavissa Lempäälän Kehityksen verkkosivuilta. Tukihakemus toimitetaan Lempäälän Kehitykselle kesätöistä lokakuun loppuun mennessä ja joulukuun työjaksolta tammikuun puoliväliin mennessä.

– Haemme edellisvuosien tapaan ensin mukaan lähtevät yritykset. Yritysten haku tapahtuu maaliskuun loppuun mennessä. Mukaan kesätyöllistämiseen lähtevistä yrityksistä julkaisemme huhtikuussa luettelon, jonka jälkeen lempääläläisnuoret voivat oma-aloitteisesti ottaa yhteyttä mainittuihin yrityksiin ja tarjoutua kesätöihin. Yritys tekee valinnan sopivista tarjokkaista, Löytty opastaa.

Kesätyöseteli alentaa kynnystä

Yrittäjä Heikki Hakala Hakala-yhtiöistä Lempäälässä työllisti viime kesänä nuoren kesätyösetelillä. Hän aikoo jatkaa hyväksi havaittua toimintatapaa myös tänä vuonna.

200 euron maksusitoumuksella on Hakalan mukaan vaikuttavuutta rekrytoinnissa.

– Summa pienentää kynnystä palkata juuri sellainen nuori, jolla ei ole aiempaa koemusta alasta tai kesätöistä yleensäkään. Vaikutus on toki pieni verrattuna kuukauden kokonaispalkkaan, mutta palkkatuen tarkoituksena onkin rohkaista ottamaan se ensimmäinen askel.

Viime kesän työllistetty nuori pesi autoja ja teki varastotehtäviä kuukauden ajan.

Hakala-yhtiöt työllistä kesäaikaan 1–2 nuorta, joilla on mahdollisuus kesätyöseteliin sekä 2–3 muuta kesätyöntekijää.

– Kesätyösetelin osalta näen, että työnantajan tärkein tehtävä on tarjota nuorelle se ensimmäinen työkokemus ja se pitää hoitaa hyvin perusteellisesti perehdyttäen. Sen takia meillä mahdollisuudet työllistää kesätyösetelin omaava nuori jäävät kesäaikana yhteen henkilöön.

Lidl hakee Lempäälään 4–6 nuorta

Lempäälän Lidl-myymälässä oli viime kesänä neljä kesätyöntekijää. Lidlin aluepäällikkö Mikko Laanniemi kertoo, että ensi kesäksi kesätyöntekijöitä aiotaan palkata 4–6 erilaisiin tehtäviin.

– Tehtävät ovat monipuolisia kaupan työtehtäviä kassatyöskentelystä hyllyttämiseen.

Kesätyöläiset aloittavat Lidlissä yleensä huhti-toukokuun aikana, ja kesätyöt kestävät elokuun loppuun.

– Mahdollisuuksien mukaan tarjoamme kesätyöntekijöille mahdollisuutta jatkaa vielä sen jälkeenkin. Lempäälässä viimevuotisista kesätyöntekijöistä puolet jatkoi liikkeessä osa-aikaisina työntekijöinä opintojensa ohessa.

Vielä viime kesänä Laanniemi ei ollut Lempäälän myymälän päällikkönä.

– Mutta ainakin Tampereen rekrymessuille osallistuneet lempääläläisnuoret olivat aktiivisia ja hyväntuulisen oloisia nuoria eli juuri sellaisia, joita me haluamme kesäksi palkata, sanoo Lempäälän rekrytapahtumaan 11. maaliskuuta osallistuva Laanniemi.

Kesätyötä hakevilla nuorilla on mahdollisuus kuulla Sanssi-kortista ja kesätyösetelistä sekä tavata kesätyöpaikkoja tarjoavien yritysten edustajia tiistaina 11. maaliskuuta kesätyöpaikkojen rekrytapahtumassa Lempäälän työllisyydenhoidon yhteispalvelupisteessä osoitteessa Lempäälän Aleksi 1.

Tilanne elää vielä, mutta jo tässä vaiheessa mukaan tapahtumaan ilmoittautuneet yritykset ovat lupautuneet tarjoamaan kesätöitä nuorille. Paikan päälle ovat lupautuneet tulemaan edustajat ainakin Lidlistä, lehdenjakajia etsivästä Alma Manu Oy:stä sekä puhelinmyyntityötä tarjoavasta Hyvät Lehdet Oy:stä. Paikalla ovat lisäksi myös Tampereen ykkösjakelut Oy ja Lassila & Tikanoja. Kesätyöpaikkoja tarjoavista yhdistyksistä paikan päällä ovat ainakin Lempäälän Ehtookoto ja paikallinen 4H-yhdistys. Oppilaitoksista on tilaisuudessa edustus lisäksi Tredusta ja oppisopimuskeskuksesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?