Painonnostossa mitaleita Kuljun ala-asteen pojille

Oma paino suorille käsille. Ikäluokkansa alle 35-kiloisten  sarjan voittanut Artturi Häkli työnsi 34 kiloa. Kuva: Mika Häkli

Oma paino suorille käsille. Ikäluokkansa alle 35-kiloisten sarjan voittanut Artturi Häkli työnsi 34 kiloa. Kuva: Mika Häkli

Lempäälän ryhmästä lauantaina kilpailut aloitti vuonna 2004 syntynyt Artturi Häkli. Hän hallitsi alle 35 kilon painoluokan kilpailua alusta loppuun. Hän onnistui kaikissa nostoissaan ja tempaisi viimeisellään 26 kiloa sekä työnsi 34 kiloa. Saavutettu yhteistulos 60 kiloa on hänen uusi yhteistulosennätyksenä ja sillä saavutettiin 13 kilon kaula toiseksi sijoittuneeseen nostajaan.

Painoluokassa alle 45 kiloa vuonna 2003 syntynyt Heikki Mamia teki yhteistuloksen 29 kiloa, jolla hän ylsi seitsemänteen sijaan. Heikki Mamia on harjoitellut vasta joitakin viikkoja ja kävi nyt ensimmäiset kilpailunsa kotisalin ulkopuolella.

Heikin isoveli, vuonna 2001 syntynyt Harri Mamia päätti lempääläläisten nostourakan alle 50 kilon painoluokassa taistelemalla kaikki ennätyksensä uusiin lukemiin. Tempauksen 30 kiloa ja työnnön 40 kiloa muodostivat 70 kilon yhteistuloksen, joka riitti hopeiseen mitaliin.

Kaikki pojat edustavat Lempäälän Kisaa ja harjoittelevat muiden painonnostajien mukana 2–3 kertaa viikossa.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?