Sisällä vietetyn syksyn ja sydäntalven jälkeen tarvitaan runsaasti happea ja raikasta ilmaa.

Ylös, ulos ja metsään!

Tiesitkö, että jo 10 minuutin oleskelu luonnossa vähentää verenpainetta? Tätä ja muitakin metsän terveysvaikutuksia on esitelty muun muassa Haltiassa, Nuuksion kansallispuistossa sijaitsevassa uudessa luontokeskuksessa. Lempäälässä polkuja ei pidetä  auki moottorikelkoilla, kuten esimerkiksi Nuuksiossa. Se ei tarkoita, että metsään ei voi mennä.

Talvisessa metsässä on muitakin liikkujia.

Talvisessa metsässä on elämää.

− Monet reitit ja kaikki nuotiopaikat ovat käytössä myös talviaikaan. Huoltokäyntejä tehdään säännöllisesti, mutta harvemmin kuin kesällä, kertoo Lempäälän liikuntapaikkakoordinaattori Timo Toivonen, ja täsmentää, että nuotiopuut toimitetaan liitereihin ja esimerkiksi myrskyn kaatamat esteet raivataan myös talviaikaan välittömästi, kunhan näistä saadaan tieto.

− Retkeilijät itse ovat tässä parhaita tietolähteitä. Ilmoituksen voi tehdä helpoimmin soittamalla kunnan palvelunumeroon, josta viesti välitetään oikeaan osoitteeseen, Toivonen opastaa.

Hiihtäjät ja kävelijät erikseen

Toivonen aloitti työssään syksyllä ja liikkuu metsissä pääasiassa maastopyörällä, joten kaikki Birgitan polun reitit eivät ole hänelle vielä tuttuja:

− Kirskaanniemessä olen käynyt. Siellä on komeat maisemat.

Höytämöjärven rannalla sijaitseva retkipaikka onkin ulkoilijoiden suosiossa vuoden ympäri. Nuotiopaikkoja on useampi ja sateisella säällä voi makkarat paistella avolaavun, tuulella umpilaavun suojassa. Toivonen tietää myös pari muuta retkipaikkaa:

− Helpoin kohde taitaa olla Saarikonmäki Hakkarin ulkoilureittien tuntumassa, jonka kylkeen pääsee autolla.

Saarikonmäen laavu soveltuu myös liikuntaesteisille, ja on ahkerasti esimerkiksi päiväkotien käytössä. Tie parkkipaikalle on lukittu puomilla, joten perille päästäkseen täytyy hakea avain Hakkarin liikuntahallilta. Lumisena aikana avain ei auta, sillä tietä ei aurata ja laavulle pääsee vain jalkaisin tai suksilla.

− Enemmän Siisjärvi taitaa kuitenkin olla hiihtäjien paikka. Siitä menee latu ihan vierestä, arvelee Toivonen.

Tänä talvena lumitilanne on ollut niin kehno, että latuja ei ole voitu ylläpitää tavalliseen tapaan. Varmuus hiihtämään pääsystä on ainoastaan Hakkarin keinolumiladulla.

− Latupohjat tampataan toki heti kun lunta sataa riittävästi. Perinteisen ladun kestävään pohjaan tarvitaan kuitenkin 15-20 cm lunta, tietää Toivonen, ja muistuttaa samalla, että kun ladut on tehty, niitä pitkin ei parane lähteä patikoimaan jalkaisin.

Tähän sääntöön on syynsä, jotka useimmat ymmärtävät sanomattakin.  Kävely kuormittaa latuja, ja kävelijöiden sekä heidän aiheuttamiensa vaurioiden väisteleminen tekee hiihtäjien harrastuksen hankalammaksi, joten kaikkien parhaaksi on viisainta pysyä omilla kulkuväylillä. Sitä paitsi: latu kulkee eri reittiä, joten Saarikonmäkeen ja Siisjärvellekin pääsee jalkaisin (tai lumikengillä) tietä ja polkua pitkin.

Maasaaren korsulla voi saunoa ja majoittua talvellakin. Vuokrausta hoitaa Pannu ja  patja. Pihaan pääsee autolla ja laavu on vapaasti käytettävissä ilman varaustakin.

Maasaaren korsulla voi saunoa ja yöpyä talvellakin. Vuokrausta hoitaa Pannu ja patja. Pihaan pääsee autolla ympäri vuoden. Rannan laavu on vapaasti käytettävissä ilman varaustakin.

Monenlaista maisemaa

Myös Birgitan polun reitistön huoltaja Ari Paasivirta nimeää Kirskaanniemen yhdeksi suosikeistaan.

− Rauhallisempaa retkitunnelmaa etsivä voisi kokeilla vaikkapa Vähä-Riutan laavua, Paasivirta suosittaa.

Vähä-Riutan laavu sijaitsee Savontien varressa. Auton voi jättää parkkipaikalle, viimeinen kilometri taittuu jalkaisin pitkin puomilla suljettua Taivalpirtin yksityistietä. Ari Paasivirta ei halua kuitenkaan kiistellä mielipide-asioissa:

− Jokainen retkipaikka on omanlaisensa. Parhaat maisemat ja oman suosikkinsa löytää vain kokeilemalla!

Birgitan polku on vuoden retkikohde 2006. Tämän vuoden äänestys on juuri päättynyt, voittaja julkistetaan 7.maaliskuuta GoExpo-messujen avajaisten yhteydessä. Lähin ehdokas on  Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen halki kulkeva Pirkan taival.

Makkaranpaistoa kodassa

Metsää ja luontoa on myös Birgitan polun ulkopuolella. Esimerkiksi Vesilahdella ainakin latureittien varrella sijaitsevat nuotiopaikat Pohjankota ja Kotkanpesä ovat myös talvisin käytössä. Heikon lumitilanteen vallitessa perille pääsee polkuja pitkin.

Kodat on viitoitettu tienvarsiopastein.  Niiden sijainti on merkitty myös Vesilahdentien varrella sijaitsevaan opastauluun sekä matkailukarttaan, jota saa mm. kunnanvirastosta ja paikallisista kaupoista.

Narvan Vilkinarolla on uusi kota, jota ei näy kartassa. Ovi pidetään lukittuna,  avainta voi tarvittaessa kysellä kunnanvirastosta.

*****

Ei soitellen sydänmaille!

Vaikka ei nyt ihan erämaassa ollakaan, retkeilijän on syytä muistaa pari perusjuttua. Selviytyjän muistilistaa kertaa Ari Paasivirta:

Kengät. Varaa metsään aina kunnon jalkineet. Talvinen liukkaus on syytä ottaa vakavasti, jotta vältytään pahoilta loukkaantumisilta.

Vaatteet. Kerrospukeutuminen on viisasta: se paitsi pitää lämpimänä, mahdollistaa viilentämisen kerroksia poistamalla. Talvella on syytä myös käyttää kunnollista istuinalustaa.

Vesi. Ota mukaan runsaasti juomavettä. Metsässä ei ole juomapisteitä eikä kioskeja...

Kello. Reipas aikuinen voi talvi-aikaan laskea metsässä etenemiseen korkeintaan 4km/h. Päivänvaloa ei riitä loputtomiin. Ajankäytön suunnittelussa varaa lisäksi kunnolla aikaa evästaukoihin, etenkin tulta tehdessä.

Tuli. Talvella puut eivät aina pysy täysin kuivana. Ota mukaan tulitikut ja sytykkeitä. Jos tuohta ja pilkepuita ei ole saatavilla, voi reppuun pakata vaikka tuikkukynttilän nuotion pohjaksi, sytykkeeksi sanomalehteä ja munakennoa.

Kartta. Vaikka matkassa nykyään yleensä on puhelin, kunnon kartta on silti eräilijän paras vakuutus.

Kaveri. Yksin metsään lähtiessä muista ilmoittaa jollekin, minne olet menossa ja koska aiot palata. Tuntuu ehkä tyhmältä, mutta koskaan ei tiedä, milloin joutuu pulaan.

*****

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?