Ikonisoitu pelastus

Hely Matikaisen ”Kristus Kaikkivaltias – Kristus Pantokrator”, jossa Jeesus kuvataan tuomarina aikojen lopussa. Kiinni oleva evankeliumikirja osoittaa, että katumuksen aika on ohi. Kuva: Erkki Koivisto

Hely Matikaisen ”Kristus Kaikkivaltias – Kristus Pantokrator”, jossa Jeesus kuvataan tuomarina aikojen lopussa. Kiinni oleva evankeliumikirja osoittaa, että katumuksen aika on ohi. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän Vanhalla asemalla voi maaliskuun ajan pysähtyä, hiljentyä ja laskeutua kohti pääsiäisen viettoa venäläisissä tunnelmissa. Lempääläläisellä taiteen harrastaja Hely Matikaisella on turkulaisen taiteilijan ja posliininmaalauksen opettaja Esa Uusi-Kesselin kanssa yhteisnäyttelyssä esillä 40 maalaamaansa ikonia. Töistä 23 on Matikaisen. Teemaan liittyen esillä on posliinisia Fabergen mieleen tuovia pääsiäismunia sekä samovaarin yhteyteen aseteltu maalattu posliininen teeastiasto.

Vuonna 1959 syntynyt Matikainen aloitti taideharrastuksen vuonna 1987 posliininmaalauskurssilla. Ikoninmaalauksen evankelilais-luterilaiseen kirkkoon kuuluva Matikainen aloitti parikymmentä vuotta myöhemmin ikoninmaalauskursseilla ensin Valamon kansanopistossa ja myöhemmin Kreetalla.

Ortodoksinen henkäys

Paksuille puulankuille toteuttamissaan ikoneissa Matikainen on tavoittanut vanhojen venäläisten ikonintaitajien kädenjäljen. Ikoneisa kuvataan ortodoksiuskon mukaan, kuinka Jumala on tullut ihmiseksi pelastaakseen maailman. Vanhan aseman seinille ryhmitellysti aseteltujen ikonien aiheina ovat muun muassa klassiset jumalanäiti Maria ja Jeesus-lapsi, enkelin kuvat sekä pyhä kolminaisuus. Katolinen pyhimys Pyhä Birgittakin on päässyt Matikaisen maalaamana ikoniin.

Ensimmäisen ikoninäyttelynsä varhaisajan töistään Matikainen piti silloin Lempäälä-opiston tiloissa kolme vuotta sitten.

Näyttelyn yhteydessä jaossa olevasta Matikaisen ja Uusi-Kesselin laatimasta Ikonien taustatietoa -monisteesta näyttelyyn tutustuja saa monipuolista tietoa ikonien aiheista ja ikonien maalaamisesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?