Peukkukisan pääpotti meni kolmelle jakoon

Jääkiekon Mestiksen kotipeleissä pakallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomat on jakanut jokaisella kaudella pelimiespeukkuja kahdelle kotitiimin sykähdyttävimpiä otteita esittäneelle pelaajalle. Tällä kaudella raatilaiset olivat vakiokasvoja eli Jouko Mattila, Juho Pohjoismäki, Satu Niinimäki ja Antti Raunio.

Kilpailu oli tänäkin vuonna tasainen ja pääpotti eli Sportia-Matin lahjakortti meni jakoon kolmelle pelaajalle: Lassi Mattilalle, Markus Korkiakoskelle ja Jarno Laitiselle.

Kisan ensi kauden Mestis-joukkueen taustatyössä edetään tällä hetkellä kahdella kaistalla. LeKi Hockey Oy:n osakeannissa alkaa loppukirivaihe, ja valmentajakartoituskin on täydessä käynnissä.

– Osakeanti on sujunut tähän asti plusmerkkisesti. Uusia omistajia on saatu mukaan ja vanhatkin haluavat olla edelleen lempääläisessä edustuskiekkoilussa mukana. Uskon annin päätyvän yli tavoitteen eli 30 000 euron, kertoo LeKi Hockeyn hallituksesta Jukka Laakso.

Valmentajakandidaatteja on manageri Vesa Papinsaaren mukaan vielä useita ja mukana nimispekulaatioissa on useita vankkoja nimiä. Ratkaisu tapahtunee muutamien viikkojen sisään.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?