SM-maastoihin yli 1 500 juoksijaa

05.05.2014 13:49

Hakkarin maastojuoksun jättitapahtuma on valmis alkamaan ensi lauantaina, jolloin veteraanit ja juniorit valtaavat purubaanat. Sunnuntaina kisataan SM-tittelistä, jolloin mukana ovat myös Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpaa (alla) sekä LeKi:n Noora Leppimaa (vasemmalla), Klaara Leponiemi, Venla Ranta, Aleksi Kivelä ja Markus Kyrölä.
Hakkarin maastojuoksun jättitapahtuma on valmis alkamaan ensi lauantaina, jolloin veteraanit ja juniorit valtaavat purubaanat. Sunnuntaina kisataan SM-tittelistä, jolloin mukana ovat myös Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpaa (alla) sekä LeKi:n Noora Leppimaa (vasemmalla), Klaara Leponiemi, Venla Ranta, Aleksi Kivelä ja Markus Kyrölä.

Lauantaina ja sunnuntaina Hakkarissa piisaa kuhinaa, kun rapeat 1 500 juoksijaa, heidän tukijoukkojaan ja maastojuoksusta kiinnostunutta yleisön parveilee alueella. Arvellaan, että viikonlopun aikana Lempäälään saapuu nelisen tuhatta sporttivierasta SM-maastojuoksujen tiimoilla.
Lauantaina Hakkarin pururadan täyttävät aikuisurheilijat eli yli 35-vuotiset menijät sekä myös nuoremmat juniorit, joiden Flying Finn-kisat käydään Lempäälässä. Sunnuntaina ratkotaan sitten SM-mitaleiden kohtalot alkaen sarjasta alle 15-vuotiset ja päätyen yleisten sarjojen kovatasoisiin otatuksiin.

Tarkka ilmoittautuneiden määrä on 1 565 juoksijaa.

– Eli hiukan yli ennakoimamme puolentoista tuhannen. SM-lähdöissä mukana on yksitoista oman seuran urheilijaa, lauantaina LeKi-nutussa juoksee kolmetoista veteraania ja kolmekymmentäviisi junioria, luettelee kilpailuiden tiedotusvastaava Timo Reunanen Lempäälän Kisasta.

LeKi:n kisaorganisaatio on tehnyt tuhansia tunteja talkoita, jotta Lempäälän historian suurin urheilutapahtuma saataisiin kitkatta vietyä läpi. Talkoolaisia on viikonloppuna tulessa useita satoja.

– Toukokuun kolmantena päivänä Hakkarissa oli kenraaliharjoituksena aluemaastokisat. Urheilijoiden antama palaute reiteistä oli hyvää. Toivottavasti ensi viikonloppuna sää suosii ja kaikki sujuu hyvin. Yleisöä toivotaan runsain mitoin paikan päälle seuraamaan juoksuja. Hakkariin on yleisöllä vapaa pääsy, vinkkaa Reunanen.

SM-maastot aiheuttavat jonkin verran liikennejärjestelyitä Hakkarin alueella. Urheilukatu on kisatapahtumien aikana yksisuuntainen pohjoisesta etelään. Koska alueen parkkipaikat ovat rajalliset, kannattaa paikallisten tulla esimerkiksi polkupyörällä seuraamaan tapahtumia. Myös Ideaparkilla on etäparkki, bussit kulkevat Ideaparkin ja Hakkarin väliä kaiken aikaa.

Urheilullisesti odotetaan hienoja kansallisia kisoja, sillä mukana ovat käytännössä kaikki maan parhaat menijät. Mukana on myös muiden lajien tähtiä, kuten hiihtäjät Krista Lähteenmäki ja Matias Strandvall.

Miesten puolella comebackin tehnyt Jukka Keskisalo on kiinnostuksen kärkikohde, vaikka suomalaistunut kenialaiskiituri Lewis Korir suurin suosikki lieneekin. Lempäälässä usein harjoitteleva Tampereen Pyrintöä edustava Jarkko Järvenpää tietää tarkkaan, missä kohtaa Hakkarin maastossa mitalien kohtalot ratkaistaan. Vammoista kärsinyt Järvenpää pitää SM-maastoja yhtenä pääkilpailuna koko kauttakin ajatellen. Miehissä kisataan kahdella matkalla eli 4 ja 12 kilometrin matkoilla.

Naisissa arvokisakävijä Sandra Eriksson saa vastaansa muun muassa takavuosien tähden Anne-Mari Sandell-Hyvärisen.