Tapaa hurmaava Antero perheineen

Antero on Jutilan tilan ensimmäinen vasikka. 29 kiloisena syntynyt Highlander on valloittava ilmestys.Antero, kuten muutkin rotunsa edustajat viihtyvät mieluiten ulkosalla kaksinkertaisen karvapeitteensä turvin.

Antero on Jutilan tilan ensimmäinen vasikka. 29 kiloisena syntynyt Highlander on valloittava ilmestys.Antero, kuten muutkin rotunsa edustajat viihtyvät mieluiten ulkosalla kaksinkertaisen karvapeitteensä turvin.

Mikä on suloinen, kotoisin Skotlannista, painaa syntyessään 29 kiloa ja täysikasvuisena jopa 800 kiloa? Jutilan tilalla Narvassa voi 23. elokuuta tavata Highland cattle -rodun edustajia, jotka täyttävät edellämainitut tunnusmerkit. Suomen Highland Cattle Clubin vuosinäyttely tuo Vesilahteen noin neljäkymmentä Ylämaan karjan edustajaa kisamaan yhdessätoista eri sarjassa. Tilan isäntä Sami Jutila lupailee, että paikalle saapuu myös 800 kiloinen sonni vieraiden ihmeteltäväksi.

Näyttelyn avaa kansanedustaja Arto Satonen. Eläimet esitellään näyttelykehässä ja tuomariksi saapuu Skotlannista Hugh MacPhail. Näyttelyn lisäksi ohjelmassa on pienimuotoinen maatalouskoneiden näyttely. Kahvihampaan kolotukseen ja mahan murinaan löytyy myös apua:

– Myllytien naiset hoitavat kahvituksen ja ruokapuolen. Itse leivotaan pikkupullia ja tehdään soppatykillä hernekeittoa. Makkaraakin on myynnissä, kertoo emäntä Tiina Jutila.

–Yleisöllä on vapaa pääsy, mutta koirat eivät saa tulla näyttelyalueelle, hän lisää.

Jutilan tilan omat lauhkeat Highlandit saapuivat Narvaan muutama kuukausi sitten. Seitsemän hengen lauma lisääntyi juuri yhdellä, kun Anteroksi nimetty vasikka syntyi huhtikuun lopulla. Lisää pienokaisia on luvassa sonnin saavuttua kylään Jutilan hiehoja tervehtimään. Herkullista, maultaan riistan ja naudan välimaastosta olevaa Higlandin lihaa tulee muutaman vuoden kuluttua myyntiin.

 

 

Kuva: Tiina Jutila

Kuva: Tiina Jutila

Kuva: Tiina Jutila

Kuva: Tiina Jutila

Kuva: Tiina Jutila

Kuva: Tiina Jutila

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>