Yllätys pensasaidan juurella

Naapurini soitti ja kysyi, olenko huomannut, mitä raja-aitamme juurella kasvaa. Rusakko oli synnyttänyt neljä poikasta pensaan alle. Pikkuruiset ruskeat karvapallot alkoivat juoksennella paniikissa minne sattuu, joten keräsimme ne laatikkoon ja soitimme eläinsuojeluvalvojalle. Yksi säikähtäneistä löytyi sadevesikaivon pohjalta. Valvoja saapui pian paikalle, ja valisti, ettei poikasiin olisi saanut koskea ilman hansikkaita. Emo ei niitä hylkää, mutta pedot löytävät viattomat luontokappaleet, jos turkkiin on tarttunut ihmisen haju.

Hän nosteli poikasen kerrallaan tarkasteltavaksi, ja näytti meille napanuorien pätkät, jotka olivat vielä niiden kehoissa kiinni. Poikaset olivat hyväkuntoisia, joten meidän tehtävämme oli antaa poikasten olla takapihalla, ja seurata myöhemmin illalla, tuleeko emo imettämään poikasiaan. Mikäli sitä ei näy, valvoja voi hakea poikaset talteen. Mutta koska ihmisen on vaikea pitää rusakkoa hengissä, oli parasta odottaa, josko luonto hoitaisi asian itse.

Seuraavana aamuna rusakkoäiti päivysti rohkeasti pihassa, ja poikaset olivat vielä kaikki hengissä. Myöhään samana iltana sain seurata olohuoneen ikkunasta luonnon järjestämää näytelmää. Emo saapui paikalle ja alkoi äännellä kummallisesti. Poikaset alkoivat sinkoilla ympäriinsä, kun ne koko muun päivän olivat makoilleet visusti liikkumatta. Yksi poikasista saavutti äitinsä, ja emo alkoi imettää. Kesken imetyksen rusakko säikähti jotain ja lähti pomppimaan pois paikalta. Poikanen roikkui pienen hetken mukana ja kipitti sitten äitinsä perässä piiloon.

Oli jännä huomata, kuinka takapihalle syntynyt poikue lähensi koko pihapiirin ihmisiä. Etsimme pikku pupuja, siunailimme emon toimintaa, ja pelkäsimme vastasyntyneiden puolesta. Kävimme koiratalouksissa pyytämässä, ettei haukkuja päästettäisi pihalle, vaan takapiha rauhoitettaisiin hetkeksi. Lapsetkin miettivät, kuinka pieniä voidaan parhaiten auttaa. Yksin nurkassa kyyhöttävä vapiseva poikanen sai muovinpalasesta ja pienestä lapiosta tehdyn katoksen, kun ukkossateen pisarat hakkasivat rajusti maata.

Neljäs päivä toi kuitenkin mukanaan surun. Vielä aamulla naapurin urhea eskarilainen hätisti tiehensä harakat, jotka nokkivat nurkassa kyyhöttänyttä rusakonpoikasta, mutta päivemmällä linnut nappasivat poikasen mukaansa. Jäljelle jäi vain muutama karvatuppo. Muiden poikasten kohtalo jäi arvoitukseksi, sillä niitä ei näkynyt missään. Lapset järjestivät Leeviksi nimetylle muistotilaisuuden, jossa karvat haudattiin kukilla ja kivillä koristeltuun hautaan tulitikkurasiasta tehdyssä enkelilaatikossa. Tilaisuudessa laulettiin varta vasten keksitty kappale, jossa harakoille ei suotu anteeksiantoa.

Jälkeen päin talomme asukkaita nauratti, sillä talossamme asuu useampi yhden vanhemman perhe. Totta kai yksinhuoltajarusakonkin mielestä takapihamme on houkuttava ympäristö kasvattaa jälkikasvua. Ja oikeassa se olikin siinä, että tiiviissä yhteisössä löytyy helposti apua niin pieniin kuin isoihinkin pulmiin.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>