Ulosmarssi Nordeassa perjantaina

Lempäälän Nordean ovi ei auennut perjantaina henkilöstön ulosmarssin takia. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän Nordean ovi ei auennut perjantaina henkilöstön ulosmarssin takia. Kuva: Erkki Koivisto

Henkilökunnan ulosmarssit sulkivat perjantaina aamukymmenestä Nordean pankkikonttoreita ympäri maan. Myös kymmenen henkilöä työllistävän Lempäälän Nordean toimipisteen henkilökunta jätti työpaikkansa. Nordean työntekijöiden oli määrä palata työpaikoilleen viikonlopun jälkeen maanantaina.

Henkilöstön mielenilmaus oli vastalause pankissa käynnissä olevan tehostamisohjelman nopeuttamisesta ja laajentamisesta. Ammattiliitto Nousun mukaan pankin saneerausohjelman aikaisempi 450 miljoonan euron säästötavoite nostettiin 900 miljoonaan vuoden 2015 loppuun mennessä. Pankki ilmoitti vähentävänsä henkilöstöä konttoriverkostosta 250–300 henkilöä.

Pankin kokonaishenkilöstömäärä Suomessa on noin 7 700 henkilöä. Nordea on tarjonnut jo osalle henkilöstöä yksilöllisiä tukipaketteja ja osa työntekijöistä on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle.

– Yt:t on nyt käyty. Säästötavoite on tuplattu, ja työpaikkoja näyttäisi katoavan selvästi yli 300:n aiemmin ilmoitetun 250-300 sijasta. Pirkanmaan alueen vähennystarpeet jäivät ennalleen, sanoo Nordean Lempäälän konttorin luottamusmies ja Pirkanmaan alueen varaneuvotteleva luottamusmies Teija Allen.

Tehostamisohjelman vaikutuksia henkilöstöön ja asiakkaisiin kohtuuttomana pitävän ammattilitto Nousun mukaan Nordean suunnitelmat tarkoittavat konttoreita sulkemisia sekä kassapalveluiden supistamisia, mikä merkitsee asiakkaille heikkenevää palvelua. Nousu peräänkuulutta myös pankin yhteiskuntavastuuta sekä vastuuta niin työntekijöistään kuin asiakkaistaan.

– Onhan se hieman erikoista, että tilanteessa, jossa työnantaja tekee miljardituloksen, niin työpaikkoja katoaa näinkin paljon, Allen sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?