Miikka Kuusela liittyy Juha Juujärven aisapariksi
Kisan Mestis-joukkueen valmennukseen

Nuoruuden intoa ja kokemuksen malttia

Lempäälän Kisa asteli julkisuuteen ensimmäisellä nipulla sopimuspelaajia tulevan kauden Mestis-miehistöönsä. Tuhti paketti sisältää yhdeksän nimeä plus apuvalmentajan.

Mukana on niin eteenpäin menohaluisia nuoria kuin muutama Mestis-konkarikin.

Kokemuksen syvää rintaääntä tulevassa joukkueessa käyttävät hyökkääjä Antti Hilden ja pakki Toni Niemi. 33-vuotiaalle Hildenille ensi kausi on neljäs LeKi-nutussa. Kahdella edellisellä sesongilla loukkaantumiset ovat riivanneet miestä, mutta 28 tehtyä tehopinnaa kertovat miehen ratkaisupotentiaalista.

Toni Niemi puolestaan tunnetaan erittäin varmasta oman pään pelaamisesta, mutta viime kaudella myös tehot olivat puolustajalle loistavat: neljä maalia ja 21 syöttöä.

– Nämä kaverit halusin ilman muuta sakkiin ensimmäisten joukossa, sanoo Kisan valmentaja Juha Juujärvi, joka on ollut aktiivisesti kokoamassa ensi sesongin joukkuetta.

Nuorista pelaajista Kisan oman junnutuotannon kasvatti Sami Laakso starttaa syksyllä toiseen Mestis-kauteensa. Avauskausi näytti, että raamikas keskushyökkääjä pärjää Mestis-tasolla, eväitä myös huomattavasti viime vuotta parempaan (2+3) pistetehtailuunkin on olemassa. Matias Simontaival teki niin ikään Mestis-debyyttinsä viime sesongilla, näppärä väkkärä teki 26 ottelussa neljä osumaa ja syötti kolme.

Olli Henriksson oli viime kauden yksi johtavia LeKi-hyökkääjiä. Toisen polven kiekkotaituri on nopea ja omaa hyvän rannelaukauksen, joten viime kauden pistesaldoon 1+18 voi hyvinkin tulla roima lisäys.

Puolustukseen kiinnitettiin Joonas Liimatainen, joka menneellä sesongilla seikkaili Kazakstanin, Walesin ja Nokian välillä. Ex-Tappara on pelannut liigaa 37 ottelun verran ja LeKi toivoo hänestä johtavaa pakkia Toni Niemen rinnalle.

Mukana nuoria suurlupauksia

Tuoreita tuttavuuksia miesten sarjoissa ja varsinkin Lempäälässä ovat tamperelaisjuuriset Valtteri Järviluoma, Jonatan Tanus ja Aleksi Luhtalampi. Järviluoman viime kausi kului Ilveksen A-junioreissa, mutta taustalta löytyy 21-vuotiaalta laitahyökkääjältä jo avattu liigaurakin yhdeksän pelin verran, niissä on syntynyt kolme tehomerkintää.

– Järviluoma, Luhlalampi sekä Tanus ovat suurlupauksia, joiden tavoitteet jääkiekossa ovat korkealla. Mikä tärkeintä, he kaikki halusivat itse pelata ensi kaudella Lempäälässä, kuuluvat Juujärven arviot.

Jonatan Tanus ja Aleksi Luhtalampi pelasivat menneen kauden Pohjois-Amerikassa. Tanus kiekkoili Peterboroughissa, jossa hän kokosi OHL-sarjassa mukavia teholukemia. Luhtalampi puolestaan pelasi etelä-USA:ssa aivan Meksikon rajan tuntumassa.

Kymmenentenä miehenä nimensä Kisan tarjoamaan sopimuspaperiin raapusti edelliset kuusi kautta seurassa pelannut ja kaiken aikaa tasoaan nostanut puolustaja Petteri Friman.

Tuttu mies täydentää valmennusta

LeKi ja Tampereen Ilves viimeistelivät tulevan kauden yhteistyökuvionsa, jonka perusteella lempääläisille tuttu mies eli Miikka Kuusela liittyy täydentämään seuran valmennusta. Kuusela on ollut Kisan pelaajana sekä apuvalmentajana usean kauden ajan. Kevään 2013 hän oli myös seuran päävalmentaja, kun Marko Keskinen erosi tehtävästä kesken kauden.

Valmennusryhmän kvartetiksi täydentävät Jukka Kerisalmi, jonka uralta löytyy valmennusuraa muun muassa Tapparasta ja Nokian Pyrystä sekä lempääläisille tuttu mies Pekka Korhonen, jonka päävastuulla ovat maalivahtien valmennus.

Yhteistyö Kisalla jatkuu myös porrasta alempana pelaavan Tampereen Kooveen kanssa..

– Kuuselan Miikka on LeKin ex-kapteeni ja lempääläinen. Hän edustaa hakemaamme jatkuvuutta, kuten tekee myös Korhosen Pekka. Kerisalmen kanssa olen tehnyt aikanaan Tapparassa yhteistyötä, joten hieno taustakööri on nyt koossa, hehkuttaa Juujärvi tyytyväisenä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?