Tänä viikonloppuna Vesilahdessa saa nauttia 1990-luvun hiteistä, Tapani Kansan ikivihreistä ja tietysti paikallisesta musiikista

Kurki kiekaisee kolmannen kerran

LeKa:n bändikisan voittanut Humanwires nousee lauantaina Kurki-lavalle juuri ennen E-Roticia. Bändissä soittavat Jussi Lahtinen, Kalle Lahtinan ja Janne Saarimaa.

LeKa:n bändikisan voittanut Humanwires nousee lauantaina Kurki-lavalle juuri ennen E-Roticia. Bändissä soittavat Jussi Lahtinen, Janne Saarimaa ja Kalle Lahtinen.

Kolmatta kertaa järjestettävä Kurki-festivaali on tänä vuonna isompi kuin koskaan. Varsinaista festivaalia juhlitaan torstaista lauantaihin, minkä lisäksi sunnuntaita piristää Tapolan alueella pidettävä lasten tapahtuma.

Festivaalin suuria nimiä ovat ikivihreiden mestari Tapani Kansa ja 1990-luvun dance-tykki E-rotic. Myös laulava talonmies Sepi Kumpulainen lienee monen vieraan pakko nähdä -listalla. Erityismaininta kuuluu myös Perfect Blue Sky -bändille, jossa musisoi Janis Joplinin alkuperäisen yhtyeen jäseniä.

Sunnuntain lasten tapahtumassa väkeä viihdyttää lastenorkesteri Jummi Jammi ja Sorin sirkuksen taikuri-jonglööri. Paikan päällä on myös pomppulinna ja poniajelua.

Kansa halusi keikalle itse

Kurki-pomo Pasi Kivelä kertoo, että Tapani Kansa halusi itse tulla Vesilahteen keikalle.

– Tapani Kansan kitaristi kävi Tikankolossa ja kuuli juttua festareista. Tästä lähti liikkeelle ajatus, ettäTapani Kansa esiintyisi Kurki-festivaalissa. Yllätykseni oli suuri, kun muutaman päivän kuluttua maestro itse soitti ja ehdotti festarikeikkaa, sanoo Kivelä.

–  Mikään playback-keikka ei ole kyseessä, vaan Kansa vetää ison bändin kanssa, mukana on jopa kaksi torvensoittaajaa. Artistillahan on niin monta menevää hittiä, että varmasti luvassa on varmasti tanssittava setti perjantai-illan päätteeksi.

Täysin uutena ohjelmanumerona Kurki tarjoaa stand upia. Festivaalin juontajanakin toimiva Miika Pettersson pieksee suutaan perjantaina. Luvassa on roast-henkistä, verbaalista viihdettä.

LeKa nostaa esille paikallisia nimiä

Elävän musiikin yhdistys Lempäälän Karuselli tuo oman panoksensa tarjoamalla paikallisille bändeille esiintymismahdollisuuden Kurki-festareilla. Tänä vuonna LeKa-lavalla musisoi yhteensä 12 bändiä.

LeKa:n Janne Honkanen sanoo, että paikallisen musiikkikulttuurin tukeminen on yhdistyksen toimintaa parhaimillaan. Karusellin lompakko ei tästä paksune, mutta Honkanen on erittäin mielissään, kun pystyy jeesaamaan täkäläisiä yhtyeitä.

– Aiemmin Piippo-keskuksessa järjestetty Karu-rock ei oikein vetänyt yleisöä. Kurki-yhteistyö toimiii paljon paremmin. Myös bändikisakuviota on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa, selvittää Honkanen.

Syksyllä ehkä sisäfestivaali

Kurki-festivaalin tulevaisuudesta Pasi Kivelä ei sano vielä mitään. Mutta jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, syksyllä Vesilahdessa saatetaan järjestetään sisäfestivaali.

– Ajatuksena on, että perjantaina olisi metallimusiikkia, lauantaina tanssit sekä pop- ja rock-musiikkia ja sunnuntaina musiikkia ja ohjelmaa nuorille. Varmaa mikään ei kuitenkaan vielä ole.

 

Mitä ihmeen ihmispiuhoja?

Lempäälän Karusellin järjestämän bändikisan voiton vei sääksjärveläis-tamperelainen Humanwires.

Humanwires, vasemmalta oikealle: Jussi Lahtinen (basso), Kalle Lahtinen (rummut) ja Janne Saarimaa (laulu ja kitara).

Humanwires, vasemmalta oikealle: Jussi Lahtinen (basso), Kalle Lahtinen (rummut) ja Janne Saarimaa (laulu ja kitara).

Miksi olette ihmispiuhoja, Humanwires?

– Kävimme bändin sisällä laajan filosofisen keskustelun ihmisten ja piuhojen välisestä metafyysisestä yhteydestä. Tunteja kestäneen keskustelumaratonin jälkeen tulimme seuraavaan lopputulokseen: bändin nimessä on oltava alku, keskikohta ja loppu.

Voititte LeKa:n bändikisan kesäkuun alussa. Miten lahjoitte tuomarit?

– Käytimme lahjontaan huikeita laulumelodioita, napakoita kitarakomppeja, mielenräjäyttäviä rumpufillejä, syvääkin syvempiä bassolinjoja ja 2,64 euroa käteistä (sisältää arvonlisäveron).

Huhut kertovat, että olette ennenkin mitelleet voimianne muiden bändien kanssa. Onko musiikki teille kilpaurheilua?

– Huhutut kertomukset pitävät paikkansa. Koska esiintyessä tulee hiki, on se urheilua, ja koska bändikilpailussa kilpaillaan, on se kilpaurheilua.

Kaksi kolmasosaa bändistänne on kotoisin Sääksjärveltä. Miten olette eliminoineet Sääksjärven vaikutukset musiikistanne?

– Sääksjärven vaikutusta ei ole suinkaan eliminoitu, vaan se on sulautettu Kuortaneelta kotoisin olevan kitaristi-laulajamme Jannen omintakeiseen tyyliin. Tämän yhdistämisen kautta on muodostunut niin kutsuttu Kuortjärvi-symbioosi, joka toimii tyylimme pohjavireenä.

Tyyliänne on kuvattu post-grungeksi. Grunge kuitenkin oli ja meni. Miksi ette halua olla muodikkaita?

– Lauri Tähkän sanoin: Jos ruma on suoraa ja kaunis väärää, kuka kauniin säätää ja ruman määrää?

Soitatte Kurki-festivaalissa juuri ennen E-Roticia. Millaiseen kokemukseen festarivieraan kannattaa varautua?

– Paikalle kannattaa tulla samalla asenteella kuin tulisi katsomaan E-Roticia: hieman jännittyneenä ja pelonsekaisin tuntein, mutta avoimella mielellä.

Millainen maailmanvalloitussuunnitelma teillä on takataskussa? 

– Ajattelimme aloittaa kokeilemalla hyvän musiikin esittämistä. Jos se ei toimi, saatamme jatkossa joutua vähentämään vaatetusta.

Pasi Kivelän festaritärpit

1. Teppo Vapaus

– Itse odotan keikkaa kovasti. Teppo Vapaus on vähän niin kuin CMX:n ja Anssi Kelan yhdistelmä.

2. Jessica Wolf

– Hänet tunnetaan varmaan parhaiten englanninkielisestä koveristaan Yön kappaleesta Rakkaus on lumivalkoinen. Myös Wolfin oma tuotanto on loistavaa.

3. Perfect Blue Sky

– Harvoin tällaista tilaisuutta tulee vastaan. Nämä ukot alkavat olla seitsemissäkymmenissä, ja tämä on tiettävästi yhtyeen viimeinen ulkomaankiertue.

 

Janne Honkasen festaritärpit

1. Perfect Blue Sky

– Kyllähän Joplinin bändi on pakko nähdä! He vetävät kuulemma myös Joplinin biisejä.

2. Freud Marx Engels & Jung

– Vaikka bändi tunnetaan juomalauluista, se on paljon muutakin.

3. Duo Bud Spencers

– Koskisen Risto ja Mäenpään Tero vetävät kovereita maniskalla, huuliharpulla ja kitaralla, vähän sellaista bluegrass-tyylistä meininkiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?