Loiskeen verkko soi mollissa

Kun joukkue päästää jalkapallon virallisissa sarjapeleissä kolmessa perättäisessä ottelussa 22 maalia, on kyse koko lailla katastrofaalisista lukemista. Sääksjärven Loiskeen keväinen pirteä alku kolmosdivisioonassa on vain muisto, syyskesästä tulee joukkueelle kova tappelu sarjapaikan puolesta.
Tuorein tappio oli lukemiltaan rujo: 0–9 MuSaa vastaan Porissa. MuSa toki johtaa sarjaa suvereenisti ja Loiske oli Satakunnassa varsin siipirikkoisella kokoonpanolla. Numerot silti repesivät aivan liian suuriksi.

– Avausjakso vielä sinniteltiin molari Roope Hakulisen hyvien torjuntojen ansiosta, mutta toisella jaksolla MuSa jyräsi meidät. Kunnia kuitenkin niille kavereille, jotka matkassa mukana olivat, tuumaili Loiskeen valmentaja Jani Alanne, joka on nyt tiukan paikan edessä. Peliesitykset on saatava nousuun, sillä perjantaina 4. heinäkuuta Loiske kohtaa sarjajumbo Kangasalan Voiton todella tärkeässä ottelussa.

– Joukkueen flow on nyt heikolla tolalla, joten KaVo-pelikin tulee olemaan haastava paikka. Mutta muistettava on, että kaikki putket katkeavat ja kaikki lukot aukeavat, kunhan muistaa nauttia pelaamisesta ja pyrkiä unohtamaan turhat puristukset, loi Alanne uskoa parempaan huomiseen.

Yhtään paremmin eivät ruskistu sarjaa alempana LeKi-futiksenkaan pullat, sillä joukkue koki kuudennen tappionsa putkeen häviämällä sarjakärki TamU-K:lle lukemin 1–3 kotikentällään.

Kun alla on liuta häviöitä, menee peli usein roiskimiseksi, kuten kävi LeKi:lle TamU:a vastaan. Yksinkertaiset pitkät pallot menivät järjestään vastustajille, joten TamU sai varsin helpot pisteet.

Tamperelaisen perinneseuran nousuputki kutosesta vuosi per sarja-tahdilla saattaa saada hyvinkin jatkoa. LeKi sen sijaan pelaa aika lailla tuttuun tyyliinsä syyskierroksella veitsi kurkulla taistelleen putoamista vastaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?