Matti Marjamäki haluaa puhua onnettomuudestaan, sillä sellainen voi sattua kenelle tahansa. Hänen henkensä pelasti kypärä.
Se oli puhdas arviointivirhe. Tie, joka näytti kaartuvan loivasti oikealla kääntyikin vasemmalle.
Matti Marjamäen muistikuvat elokuisesta moottoripyöräajelusta loppuvat siihen, kun hän viilettää vauhdilla kohti omakotitalon pihaa.
Alkoholia ei ollut nautittu, kaverin kanssa ei kisailtu eikä pyörällä temppuiltu. Ilma oli hyvä. Tiellä ei ollut eläimiä eikä aurinkokaan porottanut silmiin.
– Olimme kaverin kanssa ihan tavallisella kesäajelulla Punkalaitumen ja Vesilahden maisemissa, muistelee Marjamäki vuonna 2006 tapahtunutta onnettomuutta.
– Lähdin ohittamaan kaveria pitkällä suoralla, nopeusrajoitus oli sillä kohtaa 80 kilometriä tunnissa. Ajoin vähän reilua sataa, eli sellaista vauhtia, joka monesti mielletään prätkällä mukavaksi ajaa.
Tie ei jatkunutkaan, kuten Marjamäki oli arvioinut, vaan vastassa oli omakotitalon piha. Tie teki jyrkän mutkan juuri ennen taloa.
– Huomasin kurvin liian myöhään. Tilanteessa tajusin sen verran, että nostin pyörän pystyyn ja jarrutin.
Talossa asuva rouva näki koko episodin. Ensimmäinen osuman sai sydänmenmuotoinen kukkapenkki. Iskun voimasta motoristi lensi taaksepäin ja mätkähti lopulta selkä edellä maahan.
Marjamäen omat muistikuvat palaavat hetkeen, kun hän makaa pihamaalla selällään. Suurimman kipupiikin aikana vintti oli pimeänä.
Ambulanssi saapui vartissa, palokunta puolessa tunnissa. Tarvittiin seitsemän auttajaa, että Marjamäki saatiin sairasautoon.
Vammaluettelo on karua luettavaa. Selkä murtui kahdesta kohtaa, lapaluuhun tuli pirstalemurtuma, niskanikama halkesi ja keuhkot saivat ruhjeita. Lopputuloksena pysyvä alaraajahalvaus.
Matti Marjamäki kehuu Suomen terveyspalveluja estoitta. Hänellä vierähti erilaisissa laitoksissa – teho-osastolla, neurologisella osastolla ja kuntoutuksessa – yhteensä seitsemän kuukautta. Perustaidot opeteltiin uudelleen, istumisesta lähtien.
– Näiden kokemusten jälkeen arvostan sairaalan ammattilaisia korkealle. Se työ vaatii todella vahvan luonteen.
Samasta aiheesta kirjoitti myös Kari Hotakainen romaanissaan Luonnon laki.
Kuntoutuminen oli piinallinen prosessi. Varsinkin ensimmäinen vuosi kotona oli Marjamäellä tuskaisa.
– Siinä psyyke heitteli sahalaitaa. Huonot päivät olivat tosi huonoja, silloin oli kyllä mieli musta, hän kertoo.
– Paljon aikaa kului siihen, että sain ajatusmaailmani käännettyä. Enää en mieti, mitä olen menettänyt, vaan sitä, mitä on jäljellä.
Marjamäki kotiutui kuntoutuksesta maaliskuussa 2007, ja syksyllä hän palasi takaisin kouluun. Opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa kone- ja tuotantotekniikan puolella hän sai viimeisteltyä yhden lukuvuoden aikana.
Nykyisin Marjamäki työskentelee Tampereen ammattikorkeakoulussa projekti-insinöörinä. Työrutiinit hoituvat siinä missä kollegoiltakin.
– Sehän on ihan sama, tekeekö tällaista työtä toimistotuolista vai pyörätuolista. Jos pää pelaa, se riittää.
Marjamäki on asustellut vuoden alusta Lempäälään rakennuttamassaan omakotitalossaan. Nykyään normaali arki ei tuota hänelle suuria vaikeuksia, vaikka aluksi olikin hankalaa. Esimerkiksi niinkin tavallinen asia kuin istuminen täytyi opetella uudelleen.
– Arkeen suhtautuminen on hyvin pitkälti asennekysymys. Korostan aina nuorille puhuessani sitä, että kannattaa arvostaa liikkumiskykyä. Minun tilaani pääsee kyllä, mutta ei enää tästä takaisin.
Onnettomuudesta tulee tänä kesänä kuluneeksi kahdeksan vuotta. Marjamäellä on tapana ajatella, minkä ikäinen hän on uudessa elämässään.
– Tämä ajatus mielessä on mukava seurata vuonna 2006 syntyneen kummityttöni kasvua.
Kypärä on pääasia
Onnettomuudessa mukana ollut kypärä pelasti Matin hengen.
Matti Marjamäki haluaa puhua onnettomuudestaan, sillä sellainen voi sattua kenelle tahansa.
Hänen henkensä pelasti kypärä.
Marjamäki käy puhumassa nuorille kypärän käytön tärkeydestä Liikenneturvan ja Henry Fordin säätiön nimissä.
Lempäälässä hän puhui viimeksi liikennepuiston avajaisissa kesäkuun alussa.
– Tutkimusten mukaan paras vaikutuskanava on, että nuori puhuu nuorille. Homma toimii niin kauan kuin minua vielä etäisesti voi pitää nuorena, 31-vuotias Marjamäki naurahtaa.
Mitään liikennekammoa Marjamäelle ei onnettomuudesta syntynyt. Hän ajelee autolla päivittäin.
– Auto lisää elämänlaatuani ja tuo liikkumisvapautta. Olen ollut pienestä pitäen auto-orientoitunut ihminen, joten se on minulle jopa terapeuttinen väline.
Autoilusta on tullut miehelle myös tärkeä harrastus. Nykyään hän kisailee rata-autoilun sm-sarjassa.
– Se on tällä hetkellä hienoin asia elämässäni. Sanon aina nuorillekin, että autourheilu on upea juttu ja valvotuissa olosuhteissa saa toki ajaa lujaa.
Viimeisimmät kommentit