Roininen nappasi työnnön SM-kultaa kesken rankan treenikuurin

Lempäälän Kisan painonnostoatleetti Teemu Roininen mitteli jälleen eniten rautaa nostavan suomalaisen tittelistä Eräjärven Rönnillä sunnuntaina 6. heinäkuuta pidetyissä tempauksen ja työnnön SM-kisoissa. Reilun 30 kanssakilpailijan ja muutaman saksalaisen kirittäjän joukosta Roininen erottui työnnössä selvästi muista ja nappasi kultaisen mitalin 194 kilolla.

– Varman aloituspainon 187 kiloa jälkeen varmistelin seuraavalla nostolla kultamitalia, tuumi Roininen 194 kilon nostoaan.

Vaikka työntö sujuikin hyvin, tempauksessa ei ollut Roinisen paras päivä. Hän jäi alkupainoonsa 142 kiloa, vaikka voittoraudat olivatkin kahdesti jo suorilla käsillä. Molemmat suoritukset kuitenkin epäonnistuivat. Lopulta kotiin tuomisina oli yksi mitali ja parhaan yhteistuloksen tehneen nostajan titteli.

– Tempauksen voittonostot olivat hieman edessä, joten ne epäonnistuivat. Kilpailuun ei tähdätty tai herkistelty erityisesti, vaan kisa vietiin läpi kesken kovan harjoituskauden. Tulokseen voi siis olla kohtalaisen tyytyväinen, vaikka tässä kunnossa tempauksen kulta olisi pitänyt pystyä saavuttamaan, Roininen kokosi kilpailuaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?