Kirkonkylän koulun evakko jatkuu

Vesilahden Kirkonkylän koulun remontti jatkuu ja aiheuttaa tilapäisjärjestelyitä opetustiloissa. Koulun oppilailla on käytössä koulun uusi puoli ja Peiponpellon koulun puoli. Lisäksi oppilaita on sijoitettu opiskelemaan yläasteen tiloihin, Nurkalle ja Peiponpellon liikuntasaliin.

Kunnanrakennusmestari Harri Pitkämäen mukaan remontin tilanne on hyvä.

– Lattioiden kuivatus on saatu tehtyä, samoin rakenteiden purku koulun opetustilojen tilojen osalta. Parhaillaan on käynnissä koulun opetustilojen sisämaalaustyöt ja lattioiden päällystys. Tämän viikon aikana aloitetaan myös tilojen uudelleen kalustaminen. Salaoja- ja sadevesiviemärit on asennettu, samoin perusmuurin ulkopuolen vedeneristys. Hammashoitolasiiven purkutyöt alkavat olla loppusuoralla ja näiden tilojen osalta päästään aloittamaan rakentaminen ensi viikon aikana.

Koulun irtaimiston kohtalo on herätänyt huolta koululaisten vanhemmissa. Pitkämäki kertoo, että irtaimistoa ja kalusteita on puhdistettu terveystarkastajan ohjeistuksen mukaisesti. Puhdistuksessa on käytetty myös ulkopuolista apua ja osa tavaroista on toimitettu puhdistettavaksi Delete OY:lle.

Remontin kustannukset ovat pysyneet alkuperäisessä kustannusarviossa.

– Lopulliset kustannukset määräytyvät sen mukaan, miten ja mitä hammashoitolasiiven tiloihin tullaan rakentamaan. Tämä tarkoittaa lähinnä mitä tekniikkaa tiloihin sijoitetaan.

Pitkämäki arvioi remontin valmistuvan syyslomaan mennessä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?