Mustangeja sukupolvesta toiseen

Henry Kuronen ja Essi Mäkinen fanittavat Mustangeja. Henry Kuronen hankki muutama kuukausi sitten ensimmäisen oman Mustanginsa.

Henry Kuronen ja Essi Mäkinen fanittavat Mustangeja. Henry Kuronen hankki muutama kuukausi sitten ensimmäisen oman Mustanginsa.

– Kaikki alkoi 40 vuotta sitten Matchboxin pienestä Ford Mustangista. Serkkupojan kanssa aina kiisteltiin kumpi sillä autolla saa leikkiä, Kari Kuronen kertoo.

Kipinä Ford Mustangin hankkimisesta kyti aina 80-luvun alkuun, jolloin Kari Kuronen toteutti haaveensa ja osti ensimmäisen Mustanginsa.
– Se on 1966-mallin HT ja löytyy edelleen tallista. Hankin auton Sääksjärveltä. Alun perin se oli tuotu Helsingin seudulle Kanadasta 68, Kuronen kertoo.
Ensimmäisen Mustang-kesä sujui ajellen, mutta syksyn tullen auto pantiin palasiksi.
– Isä oli innokas jenkkiautomies ja hänen kanssaan purimme ja kunnostimme auton. Siitä tuli sen ajan mittapuun mukaan näyttelykuntoinen ja auto sai mukavasti arvostusta.
Lempääläinen Kari Kuronen on kerännyt kaappikaupalla varaosia ja aikoo vielä kerran kunnostaa auton.
– Siitä tehdään oikein hyvä. Minulla on kaikenlaista osaa tallessa, hän myhäilee.
Mustang on siitä erikoinen auto, että vanhoihin malleihin valmistetaan edelleen runsaasti uusia osia. Saatavilla on lähestulkoon kaikkia osia ja vieläpä kohtuuhintaan. Periaatteessa osista voisi koota uuden Mustangin.
– Harrastamista ajatellen tämä erittäin hyvä asia. Autoa on helppo ylläpitää eikä sen käyttöä tarvitse arkailla.
Kari Kurosen harrastus ei ole suinkaan jäänyt yhteen Mustangiin. Pihassa kiiltelee kaksi punaista 90-luvun mallia.
–  Avoauto on vuosimallia 96, ja kiva laite tällaisena kesänä. Toinen on kovakattoinen 97 GT, joka on minun ja nuoremman pojan kimppahankinta.

Kari ja Anne Kuronen aloittivat yhteisen taipaleen 66-mallin HT Mustangilla. Matka jatkuu yhdessä 90-luvun mallilla.

Kari ja Anne Kuronen aloittivat yhteisen taipaleen 66-mallin HT Mustangilla. Matka jatkuu yhdessä 90-luvun mallilla.

Muistojen Mustang

Mustangit ovat Kurosen perheen yhteinen harrastus. Kari tutustui tulevaan vaimoonsa Anneen samoihin aikoihin, kun hän hankki ensimmäisen Mustanginsa.
– Ensimmäisiin autoiluvuosiin liittyy paljon meidän yhteistä historiaa. Mukava on ollut käydä yhdessä alan tapahtumista. Anne on aina mielellään lähtenyt mukaan.
Vanhempi poika Henry puolestaan hankki muutama kuukausi sitten Mustangin vuosimallia 1966.
– Kiinnostus tuli verenperintönä. Olen pojasta asti seurannut sivusta harrastusta. Auto on samaa vuosimallia ja saman värinen kuin isän ensimmäinen. Samanikäisinäkin vielä ensimmäiset Mustangit ostettiin, Henry Kuronen kertoo.

Ensimmäiset prototyypit eivät juuri muistuttaneet tulevaa klassikkomallia. Protot olivat esillä Las Vegasissa.

Ensimmäiset prototyypit eivät juuri muistuttaneet tulevaa klassikkomallia. Protot olivat esillä Las Vegasissa.

Ajaton muotoilu

Mustangissa Kurosia viehättää auton ajaton muotoilu.
– Eniten pidän ihan alkupään malleista aina 70-luvun alkuun, Henry Kuronen sanoo ja isä Kari nyökkää vieressä.
Energiakriisin jälkeen autot muuttuivat mitättömän näköisiksi, kunnes 90-luvulla Mustang sai palautettua karismaansa.
– Autoon tuli jälleen haluttavuutta. 2005 ja sitä uudemmat ovat kovasti haluttuja. Ne ovat nykytekniikkaa, mutta malleista löytyy klassisia elementtejä.

Las Vegasin näyttelyssä oli Mustangeja silmänkantamattomiin. Joukossa myös tämä remmiahdettu näyttelyauto.

Las Vegasin näyttelyssä oli Mustangeja silmänkantamattomiin. Joukossa myös tämä remmiahdettu näyttelyauto.

Las Vegas kutsuu

Kuroset kävivät keväällä pyhiinvaellusmatkalla Las Vegasissa, missä Mustangin 50-vuotista taivalta vietettiin amerikan tyyliin mahtipontisesti. Paikallinen ovaalirata ympäristöineen oli täynnä Mustangeja.
– Siellä oli esillä myös ensi vuoden malli. Maukas peli sekin. Aika paljon on muutoksia mutta kyllä sen Mustangiksi tunnistaa, Kari Kuronen kertoo.
Näyttelyn erikoisuuksia olivat Mustangin kehitysversiot, joista 1962 ei juuri lainkaan muistuta ensimmäistä 1964½-vuoden mallia. Ensimmäinen Mustang ylitti Fordin kaikki odotukset, se on automallien hitti, joka on pitänyt pintansa jo 50 vuotta.

Kurosten tallista löytyy avomalli, jolla on ollut mukava ajaa hellekesänä. Kaikki perheen Mustangit ovat kesäautoja.

Kurosten tallista löytyy avomalli, jolla on ollut mukava ajaa hellekesänä. Kaikki perheen Mustangit ovat kesäautoja.

 

Katso videohaastattelu Mustangeihin hurahtaneista Kurosista:

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>