Ensimmäinen askel horjuu aina

Olin matkalla Peltolammilta Kuljuun. Bussia ei kuitenkaan puolen tunnin sinnikkään odottelun jälkeen tullut. Viimein toisen linjan ja yhtiön bussi saapui pysäkille. Ylimääräinen odottelu suututti. Viidentoista minuutin matkaan ei osaa varata puolta tuntia odottelua.

Kuukausi ei tunnu riittäneen sopeutumisajaksi uusille liikennöitsijöille ja linjoille. Joukkoliikenneuudistus on välillä tuntunut varsinaiselta sekaannukselta. Linjojen muuttumisen ohella aikataulut eivät ole pitäneet. Kaikkia pysäkkikilpiä ei ole vaihdettu vieläkään uusiin.

Kuljulaisille uudistus tuottaa päänvaivaa. Vaikka matka Lempäälän keskustasta Tampereelle on edullisempi, matka Kuljusta Sääksjärvelle on nyt kalliimpi.

Paunun ja Länsilinjojen johtajat maalailivat hiljattain synkkää kuvaa uudistuksesta. He epäilivät, että palveluita ei kehitetä matkustajien, vaan byrokraattien ehdoilla. Bussipomojen kritiikki ei osu maaliinsa. Heillä kun on ollut runsaasti aikaa kehittää palveluita asiakkaiden toiveiden pohjalta. Palaute ei ole silti yltänyt palvelun toteutukseen asti.

On nykyaikaa, että kaikki kaupunkiseudun bussit löytyvät samalta verkkosivulta, joka toimii myös mobiilikäytössä. Turistikin löytää sinisellä bussilla Lempäälään, kun pysäkkitiedot näkyvät led-näytöllä Keskustorilta Hauralaan.

Onneksi uudistus toteutettiin kesällä, kun kaikilla ei ole kiire tentteihin ja töihin. Joukkoliikennelautakunnalle ja viranhaltijoille kannattaa antaa palautetta. Uudistuksella on kaikki eväät tehdä joukkoliikenteen käytöstä entistä helpompaa.

Tulevaisuus kulkee raiteilla. Joukkoliikenneuudistus on tarpeellinen askel, mutta se on vasta ensimmäinen. Lähijunaverkko riittävällä määrällä seisakkeita tarjoaa nopeamman vaihtoehdon kumipyörille ja tavoittaa uusia käyttäjiä. Joukkoliikenne on lopulta kaikkien asia. Ruuhkien vähentyessä yksityisautoilijakin hyötyy toimivasta joukkoliikenteestä.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>