Yhdistyminen olisi lähes pakko tehdä, jos haluamme nousta uudelle tasolle, sanoo Loiskeen mies Pauli Impola

”Lempääläisen jalkapallon olisi yhdistyttävä”

Pauli Impola juhli 8. elokuuta kuusikymppisiään.

Pauli Impola juhli 8. elokuuta kuusikymppisiään.

Pitkän päivätyön lempääläisen jalkapallon eteen tehnyt Pauli Impola täytti viime viikon perjantaina pyöreitä, kun mittariin värähti luku 60. Matka on vuosien varrella käynyt Härmälästä Kiviahoon.

– Syntymäpaikkana lukee Pori, mutta Tampereen Härmälässä vietin lapsuuteni. Nyt on Vanattaranlenkki käynnissä, olen kiertänyt Moisiontien kautta Kiviahoon, kertoo nykyään vaimonsa kanssa kahden asusteleva Impola.

– Olen syntynyt kahdeksas kahdeksatta. Se on eräänlainen onnennumero, tyttärenpoikani on syntynyt samana päivänä. Lapsia on viisi ja kuusi lastenlastakin. Seitsemäs on tulossa, Impola hymyilee kertoessaan perheestään.

Impola tunnetaan Lempäälässä Loiskeen innokkaana puuhamiehenä, joka on johtanut miesten jalkapallon ykkösporukkaa vuosikausia. Urheilu vei miehen jo nuorena, lajeina olivat uinti, paini, suunnistus ja pesäpallo. Jalkapallo vei huomion 16-vuotiaana.

 70-luvulla menin TKT:n B-poikiin, josta samana vuonna nousin A-junnuihin ja edustukseen, kertoo maalivahtina pelannut Impola uransa alusta.

– Nykyään liikun omaksi ilokseni. Pidän raveissa käymisestä, Loiskeen kuviossa olen mukana enää vain otteluja kuvaamassa.

Kansakoulun jälkeen tie vei ammattikoulun kirjapainoalalle. Kun kaikki koulukaverit suuntasivat Aamulehteen, halusi Impola jotain erilaista ja työskenteli viitisen vuotta Hämeen kirjapainossa. 80-luvulla myös häntä kutsui Aamulehti, mutta 32 yhteisen vuoden jälkeen oli edessä siirtyminen yrittäjäksi 2011. Nyt pystyssä on oma yritys Paul’s Special.

Mies tuli Lempäälään 70-luvulla nykyisen vaimonsa perässä. Loiskeeseen hänet osti Kalevi Lehtonen viidellä jalkapallolla Pirkkalan Viristä.

Vielä 43-vuotiaana, numerolla 43, Impola pelasi oranssien ykkösjoukkueessa ja uran viimeinen ottelu nähtiin 2012. Parhaimmiksi saavutuksiksi hän nimeää valmentamansa Team90:n hopeanTUL:in liittojuhlissa sekä kertoo olevansa maailmanmestari.

– Vuonna 1985 voitin journalistien kuulantyönnön maailmanmestaruuden Ranskan Nizzassa tuloksella 12.64.

Unelmana Kakkonen

Impolalla on selvä unelma ja parannusehdotuksia paikallisen jalkapallon parantamiseksi.

– Unelma on yhä, että Lempäälässä pelattaisiin jalkapalloa 2. divisioonassa. Loiskeen ja LeKi-futiksen yhdistyminen olisi tie sille. Silloin olisimme Tampereen piirin toiseksi suurin seura lisenssipelaajina laskettuna Ilveksen jälkeen.

– Yhdistyminen olisi lähes pakko tehdä, jos haluamme nousta uudelle tasolle. Seura-ajattelu on mielestäni vähentynyt huolestuttavasti, joukkueet tekevät asioita omaan pussiinsa. Seura on se ensimmäinen, sitten vasta joukkueet, Impola pohtii.

Vaikka Lempäälä on kasvanut viime vuosikymmeninä huimaa vauhtia, ovat jalkapalloasiat junnanneet paikallaan.

– Melko samanlaisena on Lempäälän jalkapalloelämä pysynyt minun vuosinani. Sääksjärven kentän saamisessa kesti melko kauan, ja oli myös surullisen pitkään kestänyt koppirakennuksen tekeminen. Tiloja olisi uusille kentille, kuten Kulju, Keskuskenttä ja Hakkari, mutta tuntuu kuin kunta ei ottaisi käyttäjiä tarpeeksi huomioon, tuumii Impola.

Miltä näyttää Pauli Impola ja lempääläinen jalkapallo 70-vuotispäivänäsi?

– Toivottavasti ajatukseni vielä pelaavat ja pystyn olemaan jalkapallon kanssa tekemisissä. Jos seuratasolla ei yhdistytä, näen että joukkueet ovat omiaan seurojen sisällä. Minulle ei ole merkitystä onko se tulevaisuudessa Loiske, LeKi vain Lempäälän Palloseura.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?