Lempäälä Sport haluaa tuoda kuntaan uudenlaisen salibandykulttuurin. Tätä ennen Lempäälässä ei ole ollut lajin erikoisseuraa.

Salibandyn uusi aikakausi

Janne Kuisla on itse pelaillut salibandya muun muassa Gunnersin, Classicin ja LeKi:n riveissä. Hän toivoo, että laji löytäisi lempääläläisten keskuudessa lisää jalansijaa.

Janne Kuisla on itse pelaillut salibandya muun muassa Gunnersin, Classicin ja LeKi:n riveissä. Hän toivoo, että laji löytäisi lempääläläisten keskuudessa lisää jalansijaa.

Kysyntä oli niin kovaa, että Lempäälä Sportin oli oikeastaan pakko syntyä.

Janne Kuisla veti paikkakunnalla salibandykoulua kolmen vuoden ajan ja sai moneen otteeseen kuulla saman kysymyksen: miksi et perusta salibandyseuraa Lempäälään?

Etenkin nuorilta harrastajilta puuttuu paikallinen porukkaa, jossa pelata enemmän tai vähemmän kilpailumielessä.

LeKi:ssä löytyy kyllä joukkueita yli 12-vuotiaille, mutta nuoremmille ei salibandykoulua kummempia mahdollisuuksia ole. Siksi onkin tavallista, että innokkaat nuoret säbäilijät lähtevät Tampereelle, esimerkiksi Classicin riveihin.

Niinpä keväällä 2014 Janne Kuisla päätti perustaa Lempäälään lajin erikoisseuran. Ensimmäisellä kaudella Lempäälä Sportilla on joukkueita kolmessa ikäluokassa, 7-, 8- ja 9-vuotiaissa. Lisäksi seura järjestää lapsi–vanhempi-ryhmiä. Lapset kolmevuotiaista kuusivuotiaiseen pääsevät tutustumaan lajiin vanhempiensa kanssa.

Enemmänkin ryhmiä olisi perustettu, mutta kunnan liikuntasalien vuorot eivät riitä. Vuoroja Lempäälä Sportilla on Kanavan koululla, Kuljun koululla ja Liikuntakeskus Parkissa.

– Kysyntää on paljon enemmän kuin tarjontaa. Emme ensimmäisellä kaudella pysty tarjoamaan kaikkia haluamiamme ryhmiä, sillä vuoroja ei saatu riittävästi.

Kuisla lisää, että lajin on vaikea kehittyä, jos harrastusmahdollisuuksia ei ole.

Nostetta ja yhteenkuuluvuutta

Janne Kuisla haluaa, että Lempäälään syntyy uudenlainen lajikulttuuri salibandyn ympärille. Aiemmin Lempäälässä ei ole ollut ainoastaan salibandyyn keskittyvää erikoisseuraa.

Kuisla uskoo uuden seuran antavan nostetta etenkin nuorten ja lasten harrastamiselle.

– Esimerkiksi lätkätouhuissa mukana olevat lapset pukeutuvat jo pienestä pitäen oman seuran pipoihin ja takkeihin ja muihin.

– Seuran imago on lapselle todella tärkeä, he haluavat tuntea kuuluvansa johonkin. Kuisla toteaa.

Lempäälä Sport panostaakin joukkueen visuaaliseen ilmeseen ja peliasuihin. Myös sosiaaliseen mediaan lähdetään mukaan ryminällä: tulossa ovat facebookit ja twitterit.

Innostusta on jo ilmassa, vaikka Lempäälä Sportia ei ole vielä missään mainostettu. Haastattelupäivään mennessä mukaan on ilmoittautunut jo 60 lasta. Kuislan tavoite on 100.

– Todennäköisesti se menee yli. Eihän ilmoittautuminen ole vielä edes käynnistynyt.

Lempäälä Sport

Lempääläläinen salibandyn erikoisseura.
Perustettu keväällä 2014. Vetäjänä Janne Kuisla.

Pelaa salibandyliiton virallisissa sarjoissa pirkanmaalaisia joukkueita vastaan.

Ikäkausijoukkueet: Pojat F1 (vuonna 2005 syntyneet), pojat F2 (vuonna 2006 syntyneet) ja pojat G (vuonna 2007 syntyneet).

Lapsi–vanhempi-ryhmät: 3–4-vuotiaat ja 5–6-vuotiaat.

Treenit Kuljun koululla, Kanavan koululla ja Liikuntaparkissa.

Seura hakee yhteistyökumppaneita, pelaajia ja valmentajia. Janne Kuisla toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan Lempäälä Sportin toimintaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?