Poliisin lupapalvelut loppuvat Lempäälästä

Poliisi on päättänyt lakkauttaa lupapalvelut Lempäälässä, Parkanossa ja Urjalassa.

Sisä-Suomen poliisilaitos vähentää lupahallintohenkilöstöään tiukan rahoitustilanteen vuoksi.

Muutokset tulevat voimaan pääosin syys- ja lokakuun aikana. Apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä ennakoi, että Lempäälästä palvelut loppuvat todennäköisesti 1. lokakuuta.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen henkilöstön määrä vähenee 11 työntekijällä.

– Henkilöstön vähentäminen tapahtuu siten, että määräaikaisia palvelussuhteita ei jatketa. Ketään ei siis irtisanota, sanoo Rytkölä.

Rytkölän mukaan määräaikaiset työsuhteet loppuvat pääosin Tampereelta, minkä vuoksi työvoiman vajausta on paikattava. Osa paikkauksesta tapahtuu karsimalla Lempäälän palveluja.

– Tällaisessa tilanteessa hyvää ratkaisua ei ole.

Poliisi on kuullut kuntia ratkaisua tehdessään. Rytkösen mukaan päätöksessä on otettu huomioon henkilöstönäkökulman ohella muun muassa kuntalaisten asiointi- ja työmatkaliikenteen suuntautuminen.

Lempäälän kunta on vastustanut lupapalveluiden vähentämistä alueellaan. Tulevaisuudessa lempääläläisten lähimmät lupapalvelupisteet sijaitsevat Tampereella ja Valkeakoskella.

Poliisin lupapalvelut pitävät sisällään esimerkiksi ajokortin, passin tai kuvallisen henkilökortin sekä ampuma-aseisiin liittyvät luvat.

Sisä-Suomen poliisilaitos tarjoaa jatkossa lupapalveluja 16 kunnassa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?