Leipiainen tuo leivän lehden mukana kotiin. Nyt palvelu on rantautunut myös Lempäälään.

Aamupala tulee postilaatikkoon

leipiainen

Leipiaisen leipä tulee suoraan postilaatikkoosi lehdenjakajan mukana. Jyri Lempiäinen pyörittää bisnesideakisan voittanutta yritystä tällä hetkellä yksin.

Jyri Lempiäinen on aina nauttinut tuoreen leivän mausta. Tottahan se on, että leipä maistuu parhaalta aamiaispöydässä, muutama tunti leipomisen jälkeen. Pari päivää vanha kannikka taas ei maistu kenellekään.

Bisnesidea välähti ulkomailla. Uunituoretta leipää on tarjolla Etelä-Euroopan kadunvarsileipomoissa joka aamu. Suomessa ei tällaista kulttuuria ole.

Lempiäistä asia jäi kuitenkin mietityttämään. Miten tuoretta leipää voisi saada täkäläiseen aamupalapöytään kätevästi?

Idea on yksinkertainen. Systeemikin oli jo olemassa: leipä leivotaan joka tapauksessa yöllä ja sanomalehti jaetaan ennen auringonnousua kotiovelle.

Tuore leipä olisi valmiina eteisen lattialla tai postilaakossa ja sen voisi noukkia samalla kun aamun lehdenkin.

Ideakilpailun voittajasta yritykseksi

Jalostettuaan ideaa hieman pidemmälle Lempiäinen osallistui Sytyttäjä-bisnesideakilpailuun. Kotiintuomisiksi kisasta tuli voitto.

Eikä mennyt kauaa, kun innovaatiosta muotoutui yritys nimeltä Leipiainen. Idean synnystä yrityksen perustamiseen kului vajaa vuosi.

Nyt Jyri Lempiäinen pyörittää yhden hengen yritystään innolla ja pyrkii laajentamaan toiminta-aluettaan jatkuvasti. Leivän leipoo Leivon leipomo ja jakelun hoitaa Alma Manu. Leipä tulee paperipussissa, ja pakkaus on suunniteltu siten, että se mahtuu solahtamaan kätevästi postiluukusta.

Leipiaisen idea ei ole täysin ennenkuulumaton. Aiemmin vastaavaa on yrittänyt muun muassa Jussinhannan leipomo 1980-luvulla. Lempiäisen mukaan leipomo jakoi sämpylöitä jonkin aikaa, mutta jakelualue jäi niin pieni, ettei bisnes lähtenyt rullaamaan.

Valttina Leipiaisella on laaja jakeluketju: lehtihän menee joka tapauksessa suureen osaan kotitalouksista.

Lempäälässä jo kymmeniä tilaajia

Leipiainen aloitti viime syksynä toimintansa Tampereella. Ensin haltuun otettiin pieni alue. Kokeilu osoittautui menestykseksi.

Positiivisten kokemusten avittamana Leipiainen laajensi toimintapiiriään: uusia alueita saatiin Tampereella ja Pirkkalassa. Talven aikana Pirkkala otettiin haltuun kokonaisuudessaan. Keväällä mukaan saatiin koko Tampere ja Ylöjärvi.

Nyt koulujen alkaessa Leipiainen aloitti Lempäälässä, Nokialla ja Kangasalla.

Jyri Lempiäinen kertoo, että Lempäälässä on jo kymmeniä tilaajia, vaikka jakelua ei ole montaa viikkoa ollut.

– Talvella minulle tuli paljon pyyntöjä, että onko Leipiaisen leipiä mahdollista saada Lempäälään. Kysynnän perusteella päätin laajentaa tännekin. Pari viikkoa sitten aloitimme Lempäälässä ja jo nyt vastaanotto on ollut erinomainen.

Tilaaminen onnistuu kätevästi netistä tai puhelimitse. Lempiäinen suosittelee alkuun määräaikaista kokeilupakettia.

Leipäpaketissa on aina kaksi litteää ruisleipäpalaa, joka mahtuu postiluukusta. Yksi paketti kustantaa 2,5 euroa.

– Ruisleipä on terveellinen aamuherkku. Mitään pullaleipiä emme tule jakaamaan, mutta lähitulevaisuudesssa on tarkoitus laajentaa valikoimaa myös vaaleaan leipää, Lempiäinen sanoo.

Paketin koko saattaa tuntua pieneltä, mutta toisaalta usein kaupasta ostettu leipäpaketti ehtii vanhentua omia aikojaan. Leipiaisen paketti tulee takuulla tyhjennettyä, Lempiäinen vakuuttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?