Tutkijat: taigapunkki on levinnyt Lempäälään

Turun yliopiston puutiaistutkijat kertovat, että taigapunkki eli Siperian puutiainen on levinnyt Lempäälään.  Taigapunkki on vaarallinen laji, joka levittää borrelioosia ja aivokuumetautia.

Suomessa on esiintynyt kaksi puutiaislajia, joiden tiedetään levittävän puutiaisaivokuumetta. Toinen niistä on taigapunkki. Sen on todettu kantavan siperiantyypin TBE-virusta, jonka aiheuttama aivokuumetauti on vakavampi kuin yleisen puutiaisen aiheuttama tauti.

– Taigapunkki on itäinen laji. Sitä on löydetty Venäjän Karjalasta jo 1950-luvulla. Nykyään tiedetään lajin runsastuneen, ja sen esiintymisalue on laajentunut ulottuen aina Laatokan rannalle, Sortavalaan asti, kertoo Turun yliopiston tiedote.

Ulkomuodoltaan taigapunkki ja tavallinen puutiainen muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Niiden erottamiseen toisistaan tarvitaan mikroskooppia.  Elintavoiltaan molemmat lajit ovat samankaltaisia.

Molempien lajien isäntäeläiminä toimivat nisäkkäät, ihminen mukaan luettuna.

– Parhaiten kumpikin laji viihtyy kosteissa elinympäristöissä kuten lehdoissa ja mustikkavaltaisissa elinympäristöissä, joista löytyy myös niiden isäntäeläimiä. Taigapunkin on todettu selviytyvän yleistä puutiaista paremmin kylmissä ja karuissa olosuhteissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?