Minna Alajoki palasi virkaansa Vesilahden seurakunnassa yhdeksän vuoden tauon jälkeen

Sielunhoitoterapiaa tarjolla Vesilahden diakoniatyössä

– Me autamme ihmisiä elämän erilaisissa kriiseissä sekä tuemme jaksamista arjessa ja elämässä. Me seurakunnan työntekijät olemme tavallisia ihmisiä, joilla sisimmässään palaa Jumalan sytyttämä liekki, toivon liekki. Olen itse saanut kohdata rakastavan Jumalan  ja siksi olen niin kiitollinen, että saan sitä välittää toisille toivoa. Aina on toivoa, sanoo diakoni Minna Alajoki. Kuva: Erkki Koivisto

– Me autamme ihmisiä elämän erilaisissa kriiseissä sekä tuemme jaksamista arjessa ja elämässä. Me seurakunnan työntekijät olemme tavallisia ihmisiä, joilla sisimmässään palaa Jumalan sytyttämä liekki, toivon liekki. Olen itse saanut kohdata rakastavan Jumalan ja siksi olen niin kiitollinen, että saan sitä välittää toisille toivoa. Aina on toivoa, sanoo diakoni Minna Alajoki. Kuva: Erkki Koivisto

– Minulle on tullut sellainen mahdollisuus, että voisin yhtenä palvelumuotona tarjota sielunhoitoterapiaa täällä seurakunnassa, sanoo RE-sielunhoitoterapeutin tutkinnon hoitovapaallaan suorittanut vesilahden ev.-lut. seurakunnan diakoni Minna Alajoki.

Aikaa tutkinnon suorittamiseen hänellä oli, sillä Alajoki oli yhdeksän vuotta putkeen äitiys- ja hoitovapaillaan pois työelämästä ja virastaan Vesilahden seurakunnassa. Nyt 3-vuotias Maija, 6-vuotias Martta ja 9-vuotias Matilda tulevat jo toimeen ilman, että heidän äitinsä tarvitsee olla koko ajan läsnä.

– Kotioloissa vauhti vain lisääntyy. Aika ajoin tuntuu, että pääsen täällä töissä helpommalla, hän naurahtaa toimistossaan Vesilahden seurakuntatalossa.

Niin tärkeä kuin äidin rooli pikkulapsiperheessä onkin, Minna Alajoella on nyt taas aika ja mahdollisuus auttaa ja kohdata muitakin. Hän sanoo palanneensa yhden elämänvaiheen koettuaan virkaansa intoa puhkuen.

– Tykkään työstäni ja olen innostunut. Minulla on ihanat työkaverit. Tällä hetkellä toimenkuvaani kuuluu olopäivien pitämistä vanhemmalle väelle, pulinapiirin vetämistä, päihdetyön käynnistäminen Vesilahteen, perheettömien avustusasiat, kriisityö sekä toiveissa on on saada tehdä sielunhoitoterapiaa yhtenä työmuotona.

– Diakonian pohja lepää lähimmäisenrakkauteen perustuvassa työssä. Tämä on pitkälti ruohonjuuritason työtä. Diakoniatyö liikkuu usein kipujen ja koettelemusten maastossa. Juuri siellä me diakoniatyöntekijät olemme niitä toivon ja valon tuojia, sillä periaatteella, että kirkko on perimmältään sellainen paikka, että ketään ei käännytetä ovelta. Kaikkia autetaan ja kaikki otetaan vastaan. Ihminen kohdataan yksityisyyttä ja yksilöllisyyttä kunnioittaen.

Alajoki ehti valmistumisensa jälkeen toimia parin vuoden ajan diakonina Hämeenkyrössä. Sieltä hän siirtyi vuoden 2005 alussa Vesilahteen, jossa ei ennättänyt työskennellä kuin nelisen kuukautta ennen jäämistään äitiyslomalle ja hoitovapaille. Virkaansa Alajoki palasi tämän vuoden huhtikuussa. Sitä ennen hän harjoitteli vuoden ajan työelämään siirtymistä ja irtautumista kotoa.

– Nyt työnteko taas maistuu. On toisaalta hienoa, että elämässäni oli jakso, jossa sain suorittaa äitiyteen liittyvää perustehtävää.

Työyhteisö on kovasti muuttunut sinä aikana, kun hän oli poissa rivistä. Kun Alajoki oli yhdeksän vuotta sitten Vesilahden seurakunnan ainoa diakoni, nyt hänellä on ilokseen kolleganaan toinen diakoniatyötä tekevä nainen, diakonissa-perhetyöntekijä Tiina Hiltunen, jonka kanssa voi jakaa taakkaa. Lisäksi seurakunnan diakoniatyössä toimii diakonia-avustaja Helena Autti.

Diakonilla riittää töitä

Jos eivät ajat olleet lama-Suomessa hyvin vuonna 2005, hyvin ei mene nytkään, vaikka lamasta ei vielä puhutakaan. Viranhoitoonsa palannut Minna Alatalo on huomannut, ettei tarve diakoniatyölle ole ainakaan vähentynyt – pikemminkin päinvastoin.

– Ovi käy. Ihmisten avun tarve on lisääntymään päin. Ongelmat ja tarpeet ovat aiempaa suuremmat, ongelmat näyttäytyvät usein vyyhtinä. Sanon silloin, että se ei ole kuitenkaan maailmanloppu. Asioista selviytymiseen voi vain mennä vähän aikaa.

Asiakkaita on laidasta laitaan. Aina avuntarve ei suinkaan näy päällepäin. Ulkoapäin ihminen saattaa näyttää hyvinvoivalta samalla, kun hän sisimmässään voi kantaa monenmoista tuskaa ja ahdistusta. Taloudessa voi olla vaikeuksia ja mielen alueella.

– Tällä hetkellä on paljon syrjäytyneisyyttä, yksinäisyyttä, kipua, ahdistusta ja työttömyyttä. Elämään toki kuuluu ahdistus ja kärsimys, mutta olennaista on myös se, että kenenkään tarvitse yksin elämästä selvitä. Me tarvitsemme toisiamme, sanoo kristillisen maailmankatsomuksen ja ihmiskäsityksen omaava Alajoki.

Jaa minäkin vai, on tokaisu, jonka saattaa hyvinkin kuulla diakonin vastaanotolla, kun Alajoki sanoo aivan kaikkien olevan Jumalan omaksi kuvakseen luomia.

– Vaikka koetut elämäntilanteet ovat pimentäneet toivon näköalat, koen tärkeänä asiana muistuttaa, että aina on olemassa tulevaisuus ja toivon näköala, vaikka avuntarvitsijan elämä olisi vaikka kuinka solmussa.

Sielunhoitoterapia sydämen asiana

– Sydämessäni on toive, että voisin työnkuvassani alkaa tarjota kaikenikäisille ihmisille palveluna sielunhoitoterapiaa, sanoo Alatalo korostaen, että seurakunnan diakoniatyössä todetaan asiakkaalle, että aina on toivoa.

Diakoni Minna Alajoen tarjoamassa sielunhoitoterapiassa psykologinen ymmärrys ja terapeuttiset taidot yhdistyvät kristilliseen viitekehykseen.

– Ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti tämän fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset tarpeet huomioiden.

Hän tarjoaa sielunhoitoterapiaa sitä tarvitsevalle kahdenkeskisinä tapaamiskertoina. Joidenkin kohdalla muutaman kerran tapaaminen voi riittää solmukohtien aukeamiseen. Toinen taas voi Alajoen mukaan tarvita kymmenen kertaa tai puolesta vuodesta vuoteen kestävää sielunhoitoterapiaa.

– Mikäli aikaa ja tarvetta on, tulevaisuuden suunnitelmissa on voida saada järjestää sielunhoidollisia iltoja ja tilaisuuksia.

Päihdetyössä toivo pitää = Topi

Diakonin virkaa 60-prosenttisesti hoitava Minna Alajoki on töissä maanantaista keskiviikkoon. Hänen päätoimipaikkansa on seurakuntatalolla. Hän kuuluu jäsenenä Vesilahden ja Pirkkalan yhteiseen debriefing-kriisiryhmään.

Uusinta uutta Vesilahden seurakunnan diakoniatyössä on Lempäälän seurakunnan päihdetyön Patu-ryhmän kaltaisen oman ryhmän perustaminen. Topi-ryhmä tulee sanoista toivo pitää ja siihen kartoitetaan parhaillaan liittyjiä.

– Tarkoituksena on patikoida yhdessä kodalle paistamaan makkaraa ja tuumailla yhdessä elämää.

Mistä asiakas tietää, kääntyäkö diakonin vai kunnan sosiaalitoimen puoleen ylivoimaisten ongelmien kohdatessa? Alajoki kiteyttää, että säännölliseen avustuksen tarpeeseen liittyvissä asioissa sosiaalitoimi on ensisijainen auttava taho. Diakoniatyössä avustustyö on luonteeltaan kertaluonteista. Avustusasioissa tehdään yhteistyötä kunnan sosiaalitoimen kanssa.

– Tärkeintä on, että hädässä oleva ihminen löytää avun piiriin. Jo pelkkä asioiden ääneen sanominen helpottaa. Siitä se ongelmavyyhti lähtee pikkuhiljaa selviämään.

– Seurakunta on paikka, jonne jokainen on aina tervetullut. Apu voi olla taloudellista, hengellistä tai vain eteenpäin neuvomista ja rinnalla kulkemista. Voimme ihan konkreettisesti levittää paperit pöydälle, mennä yhdessä sosiaalitoimeen, ottaa yhdessä puhelun velkaneuvontaan ja alkaa purkaa vyyhteä.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>