Saako Pepi kuusi vai neljä pentua? Kaipaako kani hampaidenhoitoa?

Hoitoa Lempäälän karvakorville

 

Reija Junkkari kurkkaa Emmin korvaan Jaana Romun varmistaessa, että koiran pää pysyy paikoillaan. Kaksi eläinlääkäriä mahdollistaa pieneläinten hoidon Vesilahden eläinlääkäriasemalla entistä joustavammin.

Reija Junkkari kurkkaa Emmin korvaan Jaana Romun varmistaessa, että koiran pää pysyy paikoillaan. Kaksi eläinlääkäriä mahdollistaa pieneläinten hoidon Vesilahden eläinlääkäriasemalla entistä joustavammin.

Lempäälän ja Vesilahden kunnan eläinlääkäripalveluissa puhaltavat uudet tuulet. Reija Junkkari on palannut äitiyslomalta eläinlääkärin työhön osa-aikaisesti ja Jaana Romu on siirtynyt Ylöjärveltä kokoaikaiseksi eläinlääkäriksi Vesilahden toimipisteeseen. 

– Nyt kun meitä on kaksi, niin voimme toimia aiempaa joustavammin ja meillä on paremmin aikaa hoitaa myös pieneläimiä.  Myös sovitut ajat pitävät nyt paremmin, Junkkari kertoo.

Junkkari ja Romu iloitsevat, että Vesilahden kunta on ollut myötämielinen eläinlääkäripalveluiden säilyttämiselle.

–Eivät sentään kaikki palvelut häviä.

Eläinlääkäreiden päivät kuluvat ennaltaehkäisevillä tilakäynneillä, sairaskäynneillä ja esimerkiksi talleilla hevosten hampaita raspaten. Usein työnjako menee niin, että aamupäivisin hoidetaan pieneläinasiakkaita ja iltapäivällä eläinlääkärit ajelevat tiloille.

Liskot, käärmeet ja muut eksoottisemmat eläinkunnan edustajat ohjataan edelleen spesialisteille, mutta ainakin koirat, kissat, kanit ja muut yleisemmät lemmikit saavat Vesilahdessa avun  suureläinten hoidon ohella.

– Tarjoamme pieneläimille perusterveydenhuoltoa. Esimerkiksi tiineysultrat onnistuvat ja korvatulehdus- ja virtsatulehdusepäilyt voidaan katsoa. Verikokeitakin otamme, mutta ne lähetetään tutkittavaksi muualle ja tulokset tulevat seuraavana päivänä.  Teemme lisäksi peruskirugiaa, kuten kastraatioita.

Pienen yksikön hyvä puoli on, että potilaat tiedetään ja tunnetaan. Sekä Junkkari että Romu luultavasti tietävät pennusta asti käyneen Tessun korvavaivat ja osaavat neuvoa mitä kannattaa seuraavaksi tehdä.

– Työn suola on, kun asiakassuhteista tulee pitkäaikaisia, Junkkari kertoo hymyillen.

Junkkari ja Romu kertovat, että suureläintilat ja hevostallit tietävät hyvin kunnallisen palvelun olemassaolon, mutta he toivoisivat tiedon leviävän myös tavallisille lemmikinomistajille. Etenkään Lempäälässä ei heidän mukaansa laajalti tiedetä, että lempääläläiset saavat käyttää Pirtevan alueen eläinlääkäripalveluita. Lempäälässä ei ole omaa eläinlääkärin toimipistettä.

FAKTA:

Pirteva, eli Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikköhuolehtii Pirkkalan, Nokian, Ylöjärven, Lempäälän, Vesilahden ja Hämeenkyrön alueella ympäristöterveydenhuollon viranomaisvalvonnasta, ohjauksesta ja neuvonnasta sekä eläinlääkintähuollosta, eläinsuojelusta ja eläintautien vastustamisesta.

Eläinlääkärin ajanvaraus arkisin klo 8 – 9 numerosta 03 565 24100. Sama numero vastaa myös akuuteissa sairastapauksissa klo 15 asti.

Päivystysaikanumerot
* suureläinpäivystys: 0600304020
* pieneläinpäivystys: 0600304010

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?