Tee-se-itse-vinkki syksyyn. Kynttilöitä on helppo koristaa myös itse.

Kynttilä koreaksi

Syksyn tullen on mukava täyttää koti pehmeällä valolla. Valkoiset kruunukynttilät käyvät niin arkeen kuin juhlaan, mutta vaihtelukin virkistää. Kynttilöitä voi valmistaa itse joko valamalla tai kastamalla. Nopean muodonmuutoksen saa tehtyä koristelemalla valmiita kynttilöitä.

Kynttilän pintaa voi koristella esimerkiksi metallin ja lasin avulla. Toinen paloturvallinen vaihtoehto on käyttää askarteluliikkeistä saatavia kynttilävahalevyjä, jotka ovat valmiita poltettavaksi sellaisenaan. Askarteluliikkeistä löytyvistä levyistä voi leikata esimerkiksi siluetteja tai päästää luovuutensa valloilleen 3D-kuvioilla.

Hommaan tarvitset valmiin, mieluiten valkoisen kynttilän, askarteluveitsen tai sakset. Levyistä leikataan saksilla tai askarteluveitsellä halutunmallisia kuvioita, taustan suojapaperi poistetaan ja kuvio kiinnitetään haluttuun kohtaan esimerkiksi käsien lämpöä apuna käyttäen. Kynttilävahaväreillä voi halutessaan lisätä kuvan päälle vielä yksityiskohtia.

 

Kynttilöitä voi tuunata vaikka steariinilevystä leikatuilla kuvioilla. Kuva: Katariina Rannaste

Kynttilöitä voi tuunata vaikka steariinilevystä leikatuilla kuvioilla. Kuva: Katariina Rannaste

 

 

Muistathan vartioida avotulta

Pidä alkusammutusvälineet saatavilla polttaessasi kynttilöitä. Muistathan myös, että viimeinen huoneesta poistuja sammuttaa kynttilät.

Valitse hyvä kynttilänjalka, joka ei kaadu eikä pala. Parhaita materiaaleja ovat metalli, lasi, posliini ja kivi. Älä käytä kynttilänjaloissa röyhelöisiä muovi-, paperi- tai kangasmansetteja.

Varo umpinaisia, ohuita lasi- ja posliinilyhtyjä. Ahtaassa tilassa steariini voi höyrystyä ja leimahtaa. Ohutkuorinen lyhty voi poksahtaa rikki ja räiskiä palavaa nestettä ympäristöön. Turvallinen kynttilälyhty on tukeva, yläosastaan reilusti avoin ja sisältä riittävän tilava.

Sijoita kynttilät turvallisesti niin, ettei niiden lähellä, vieressä tai yläpuolella ole mitään syttyvää. Varo erityisesti verhoja ja koristeita. Älä laita kynttilöitä TV:n tai muovisten ulkokalusteiden päälle. Kynttilä sulattaa helposti muoviseen alustaan reiän. Television sisään pudonnut kynttilä voi olla kohtalokas.

Jätä kynttilöiden väliin riittävästi tilaa. Tiiviissä ryhmässä olevien kynttilöiden tulikuuma neste saattaa helposti roihahtaa. Tuikut ja pöytäkynttilät asetetaan noin 5 cm:n etäisyydelle toisistaan. Ohutpohjaiset lyhdyt, pöytäkynttilät ja tuikut tarvitsevat riittävän paksun, palamattoman alustan.

Pidä tikut ja tuikut pois lasten ulottuvilta. Älä jätä lasta tai lemmikkieläintä hetkeksikään yksin palavan kynttilän kanssa. Varoita lapsia kynttilä- ja tulitikkuleikkien seurauksista.

Sammuta kynttilät aina, kun poistut huoneesta. Palava kynttilä on avotuli, siksi sitä on pidettävä silmällä. Polta kynttilöitä vain niissä tiloissa, joissa oleskellaan. Sammuta kynttilät tukahduttamalla.

Lähde: Spek, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?